Anssi Kela järkyttyi kammottavasta someilmiöstä: "Sinulla on jotain pahasti pielessä"
Anssi nostaa esimerkiksi avoimesti kohtaamastaan vihapuheesta kertovan Maria Veitolan.
Toimittaja Maria Veitola ei epäröi ottaa kantaa omilla sosiaalisen median alustoillaan asioihin, jotka hän näkee tärkeinä. Tapetille nousevat monet asiat ihmisoikeuksista vaatevalintoihin, ja toisinaan hänen sanomisensa aiheuttavat joissakin ihmisissä mielipahaa.
Maria on kertonut avoimesti järkyttävistä viesteistä ja kommenteista, joita hänelle somessa satelee. Parhaillaan Zimbabwessa seikkailevan Marian viestilaatikkoon kilahti Instagramissa jälleen viestejä, jotka hän jakoi seuraajiensa nähtäväksi.
- Olisin ajatellut, että voisit jäädä sinne Afrikkaan, ja tutustua paikallisiin lapsenraiskaajiin ja teinitappajiin. Niin sitten oppisit jotain. Ja ps. Olen ihan tavallinen äiti, lukee ensimmäisessä Marian jakamassa viestissä.
Toinen törkyviesti on kuvasta päätellen miehen lähettämä ja viestiltään ytimekkäämpi. Viestissä Mariaa haukutaan alatyylisellä ilmauksella suurin kirjaimin.
Maria Veitola yökyläilee taas – mukana Erika Wikman, Sara Sieppi ja Mika Aaltola
Muusikko Anssi Kela otti kantaa juuri Marian kohtaamaan käytökseen vain muutama päivä sitten. Hän jakoi omaan Instagramiinsa kuvan, jossa hymyilee Marian sekä itsestään tehdyn pahvikuvan kanssa.
Anssi kehuu Mariaa julkaisunsa alkuun; hän kertoo, että Marian kanssa on mukavaa viettää aikaa, ja hänelle on helppo puhua. Aiheena on ollut myös kokemukset sosiaalisesta mediasta.
"Ulkonäön arvostelua ja huorittelua"
Anssi muistuttaa, että Marialla on huomattavasti erilainen läsnäolo somessa kuin hänellä itsellään. Hän toteaa Marialla olevan huomattavasti enemmän seuraajia kuin hänellä itsellään, ja Marian ottavan aktiivisesti kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun.
- Olen järkyttynyt siitä, millaisen määrän vihaa saa niskaansa silloin, kun on julkisessa ammatissa työskentelevä nainen. Sukupuolten välillä on tässä asiassa valtava ero: minäkin olen vuosien varrella saanut päälleni kaikenlaista paskaa, mutta vain murto-osan siitä, mitä naiset joutuvat ottamaan vastaan. Jokaista saamaani haukkua kohti nainen saa kymmenkertaisen määrän loukkauksia, halveksuntaa, mitätöintiä ja suoraa uhkailua, Anssi tilittää.
Anssi kertoo ymmärtävänsä, että julkisuuden henkilöihin kohdistuu paljon synkkiä kommentteja, mutta ei käsitä sitä, miksi naiset kohtaavat niin paljon enemmän vihaa.
Järkyttävä tapahtumaketju! Huijari esitti Anssi Kelaa – uhri otti kymmenien tuhansien pankkilainan
Muusikko kirjoittaa ihailevansa Mariaa ja muista hänen kaltaisiaan naisia, jotka ottavat toistuvasti kantaa vaikeisiin aiheisiin, vaikka tietävät sen tarkoittavan myös viharyöpyn kohteeksi jotumista.
- On helppo sanoa, että itsepähän on julkisuuteen hakeutunut — kyllä pitää kestää vähän kritiikkiä. Mutta ei kenenkään pitäisi saada jatkuvaa ulkonäön arvostelua ja huorittelua, hän muotoilee.
Perään Anssi muistuttaa, että tappamisella uhkailu ja toiveiden esittely siitä, että henkilön lapsi tulisi raiskatuksi, ovat väkivaltaisia tekoja. Hän tiivistää kirjoituksensa ilmoittamalla, että loukkauksia, tappouhkauksia ja raiskausfantasioita viestitelleissä ihmisissä on hänen mukaansa jotakin pahasti pielessä.
- Hae apua. Puhu jollekin. Tule sisään kylmästä, Anssi kehottaa kirjoituksensa loppuun.
Tyrmää kommentin
Monet julkisuudesta tutut henkilöt kiittelevät Anssia kannanotosta. Maria itse kommentoi, että on hienoa, että nimenomaan mies ottaa kantaa asiassa. Myös Kimmo Vehviläinen kiittelee Anssia hienosta kirjoituksesta.
- Hyvä kirjoitus. Kritiikki ja vihapuhe on aivan eri asioita ja se tuntuu netissä unohtuvan monilta. Myös paljon sukupuoli vaikuttaa kirjoittelun luonteeseen, tämä on tutkittua tietoa. Kiva kun tuot esille, kehuu itsekin vihapuheesta avoimesti kertonut Erika Helin.
Eräs kommentoija nostaa esille tutuksi tulleen ajatuksen siitä, että kenties Maria on aiheuttanut vihakommenttinsa aivan itse. Anssi tyrmää ajatuksen ykskantaan.
Anssi Kelan lakanoihin liittyvä päivitys järkytti monia: "Joku jopa epäili..."
- Ongelma on kyllä ihan sataprosenttisesti niissä ihmisissä, jotka lähettelevät tappo- ja raiskausfantasioitaan. Kommenttisi on sukua sille ajatukselle, että esim. raiskatuksi tullut nainen on varmasti pukeutumisellaan provosoinut raiskauksen, Anssi kuittaa kommentoijalle, lisäten, että Marian lisäksi monet muutkin naiset kohtaavat vihapuhetta.
- Naisvihan luulisi kuuluvan menneisiin vuosikymmeniin ja -satoihin, tai avoimesti naisia alistaviin yhteiskuntiin. Valitettavasti se on kuitenkin todellisuutta tämän päivän Suomessa, Anssi päättää tyhjentävän vastauksensa.