
Anoreksian sairastanut Playboy-kaunotar Kirsi Rissanen: Sairaalaan joutumiseni oli vanhemmilleni häpeä
Portugalin Playboyssa joulukuussa 2019 poseerannut Kirsi Rissanen, 47, sairastui anoreksiaan ollessaan yläasteella. Sairaus vei Kirsin lopulta kuolemanvaaraan.
– Olin sairaalassa vuodepotilaana viikkoja. Painoin alle 40 kiloa, enkä saanut liikkua sängystä mihinkään. Lääkärit sanoivat suoraan, että jos painoani ei saada nousemaan, seuraava osoite on hautausmaa, Kirsi huokaa.
Kirsin sairaudesta tiesi hänen vanhempiensa lisäksi vain muutama läheinen ystävä. Asiasta ei kuitenkaan koskaan keskusteltu, se vain lakaistiin maton alle. Myös koulussa asia sivuutettiin täysin.
– Vanhempani olivat huolissaan eivätkä ymmärtäneet, miksi en syö. Koin heidän syyllistävän minua, ja se pahensi tilannetta entisestään. Heille oli myös häpeä, että jouduin sairaalaan. En itse koskaan ajatellut, että voisin satuttaa toisia sillä, että itselläni oli niin paha olla.
Pahimmillaan Kirsi halusi vain kuolla.

– En kuitenkaan tosissani miettinyt itsemurhaa, mutta ajattelin, että kaikille olisi helpompaa, jos minua ei olisi. Minua ei tarvitsisi enää haukkua, enkä olisi enää hyödytön.

Vielä tänä päivänäkään Kirsi ei suhtaudu ruokaan täysin normaalisti. Hän arveleekin sairauden seuraavan mukanaan lopun elämää.
– En tiedä, voiko anoreksiasta koskaan täysin parantua, koska siihen on todella helppo repsahtaa uudelleen. Nyt olen kuitenkin tietoisesti päättänyt syödä joka aamu puuron ja ottaa vitamiineja.
Kirsi ei ole aiemmin puhunut sairaudestaan julkisesti. Hän on pelännyt leimaantumista.
– Olen miettinyt, mitä ihmiset ajattelevat. Anoreksia on kuitenkin sairaus siinä missä mikä tahansa muukin. Ihmisten pitäisi hyväksyä itsensä sellaisena kuin ovat. Toisilla on pari kiloa enemmän, toisilla vähemmän, mutta kaikki ovat silti yhtä kauniita ja soveliaita.
– Ei tätä maailmaa ole tarkoitettu vain laihoille.
Kuvauspaikka: Break Sokos Hotel Koli