Annika Saarikon lapsi sai nimen:"Kaunis klassikko"

Annika Saarikon lapsi sai nimen:'Kaunis klassikko'

Annika ja Erkki-puoliso suosivat kotimaista.

Mainos
Mainos päättyy

Kansanedustaja Annika Saarikko, 40, sai kolmannen lapsensa heinäkuussa.

Annikalla ja puoliso Erkki Papusella oli ennestään kaksi lasta. Pojat ovat syntyneet vuosina 2014 ja 2019. Myös perheen kuopus on poika. 

Nyt porukan pienin on saanut itselleen nimen. Annika kertoo asiasta Instagramissa. Nimenannon lisäksi perheessä on juhlistettu kastajaisia.

Annika julkaisi kauniista tilasuudesta kuvakarusellin. Kuvien perusteella pikkuista on juhlittu melko intiimisti vain lähipiirin läsnäollessa. Annika pukeutui näyttävään unikkokuosiseen mekkoon, ja Erkki perinteiseen tyyliin pukuun. Myös vauvan isoveljet saivat komeat kauluspaidat ylleen.

Mainos
Mainos päättyy

Komeaa kotimaista

Annika ja Erkki tuntuvat suosivan melko perinteisiä kotimaisia nimiä. Sellaisen sai myös kuopus Lauri Antti Akusti.

Annika paljastaa somejulkaisussaan, mistä pikkuisen nimi on peräisin. Etunimeä Lauri hän kutsuu klassikoksi. Toinen nimi antti puolestaan kulkee niin Annikan kuin Erkinkin suvuissa. Kolmannella nimellä sen sijaan on hieman erilainen inspiraationlähde. 

Akusti on leikkisä löytö Niskavuoresta, Täällä Pohjantähden alla -teoksesta ja Miina ja Manu maatilalla -kirjasta, Annika kirjoittaa lisäten, että etenkin viimeistä on tullut luettua ahkerasti viime vuosina. 

Kiitos perheet ja isovanhemmat, muut sukulaiset, ystävät, pappimme Mari ja ennen kaikkea rakkaat Laurin kummit, Annika kiittelee vielä julkaisunsa lopussa. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan