Anniina Valtosen vauva järjesti äidilleen kakkakepposen

Anniina Valtosen vauva järjesti äidilleen kakkakepposen
20211108, Helsinki. Nenäpäivä info Elisa-kulmassa. Kuvassa Anniina Valtonen.

Anniina kertoo seikkaperäisesti pienokaisensa aiheuttamasta tilanteesta.

Mainos
Mainos päättyy

Meteorologi ja juontaja Anniina Valtonen, 34, viettää parhaillaan vanhempainvapaata. 

Anniina sai puolisonsa kanssa esikoislapsen viime joulukuussa. Pariskunta oli käynyt läpi pitkät lapsettomuushoidot, joten raskautuminen oli perheelle onnellinen helpotus.

Anniina ei ole paljastanut lapsestaan yksityiskohtia julkisuuteen, mutta on satunnaisesti päivitellyt kuulumisia vauva-arjestaan someen.

Mainos
Mainos päättyy

Meteorologin viimeisimmässä päivityksessä hän kertookin varsin seikkaperäisesti pari päivää sitten sattuneesta tilanteesta vauvansa kanssa.

Somessa vauhkotaan tällä hetkellä inhosta lumisateita ja takatalvea kohtaan. Myönnän, että itseänikin tympäsee hirveästi ja olen koko päivän koittanut keksiä tämän hetkisestä säästä jotain hyvää siinä kuitenkaan onnistumatta. Kunnes…, Anniina aloittaa.

Hän on jakanut pitkän tekstinsä yhteyteen videon kotipihaan satavasta lumesta. Taustalla kuuluu vauvan jokeltelun ääniä.

Imetin lastani istuen mukavassa korituolissa. Katselin samalla ikkunasta ulos lumisateita inhoten. Kunnes kuulin turahduksen. Sitten toisen ja kolmannen, Anniina kuvailee kakka-emojeja viljellen.

Samalla hän kertoi havahtuneensa tunteeseen siitä, että vauvan vaippa oli selvästi pettänyt.

Mainos
Mainos päättyy

Vauvani vaatteet olivat selän puolelta kakassa. Myös minun vaatteeni olivat kakassa. Lopulta tuoksu saavutti nenäni. Se tuoksu, kun suolisto on vasta viikon verran opetellut sulattelemaan äidinmaidon lisäksi myös kiinteää ruokaa.

Hymyili tyytyväisenä

Vauva ei ollut Anniinan mukaan tilanteesta moksiskaan vaan hymyili äidilleen tyytyväisenä. Samalla hän heitti suustaan vielä puklun Anniinan syliin.

Hymyilen takaisin. Kurkkaan uudelleen ikkunasta ulos ja mietin, kuinka pääsen tuolista ylös sotkematta lisää. Sen pienen hetken ajan lumisateet eivät tympässeet lähellekään niin paljon kuin vielä hetki sitten.

Anniinan tarina on kirvoittanut useita ymmärtäväisiä heittoja julkaisun kommenttikenttään. Monet ovat kertoneet meteorologille omakohtaisista kokemuksistaan kun lasten vaipat ovat pettäneet pahemman kerran.

Elämässä on hetkiä -ja sitten tähtihetkiä! eräs vinkkaa osuvasti.

Mainos
Mainos päättyy

-  Tämä oli yksi niistä hetkistä, Anniina komppaa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan