Anniina Valtonen valistaa! Oletko aina puhunut lumesta väärin?

Anniina Valtonen valistaa! Oletko aina puhunut lumesta väärin?
20230120, Helsinki. Kultainen Venla Gaala 2023.Kuvassa Anniina Valtonen.

Äitiyslomaa viettävä Anniina on pysynyt aktiivisena somessa.

Mainos
Mainos päättyy

Meteorologi Anniina Valtonen, 34, viettää parhaillaan vanhempainvapaita saatuaan lapsen joulukuun lopussa. Vauva-arjen pyörteissä Anniina on pysynyt aktiivisena sosiaalisessa mediassa.

Tiistaina 23. tammikuuta Anniina jakoi Instagram-tarinoihinsa kuvan, jossa hänen yllään näkyy vauvan kantoliina. Kuvan yhteyteen hän kirjoittaa, että pienokaisen äänet ja hymyt ilahduttavat häntä joka päivä. Tarinaan liitetyssä kysymysboksissa Anniina pyytää seuraajiaankin kertomaan, mikä heidät on tehnyt iloiseksi.

Keskiviikkoaamuna Anniina jakaa vastaussaaliinsa tarinoihin lisäämässään videossa, jossa hän esittelee loputonta määrää ilahtumisen syitä, joita hänelle on kerrottu.

Anniina kertoo, ettei ehtinyt edellisenä päivänä lukemaan kaikkia, joten ilahtumisia on riittänyt aamunkin ajaksi.

Mainos
Mainos päättyy

- Tässä niistä joitakin ilahduttamaan teitä, Anniina pohjustaa.

Seuraaviin tarinoihinsa Anniina jakaa yksittäisiä asioita, joista hänen seuraajansa ovat kertoneet saaneensa iloa. Heti ensimmäisenä näkyy vastaus, jossa seuraaja kertoo ilahtuneensa virkeydestään, vaikka töihin täytyy herätä jo aamukolmelta.

- Tiedän tunteen, kun pitää herätä töihin aikasin. Se on aina positiivinen ylläri, jos ei väsytä kauheasti, Anniina kirjoittaa seuraajalleen vastaukseksi, ja toivottaa tsemppiä työpäivään.

Monessa vastauksessa kerrotaan myös koiran tuovan iloa päivään, ja Anniinakin kutsuu eläimiä tarinassa arjen ilostuttajiksi. Muissa vastauksissa mainitaan esimerkiksi muutto ja kodin myyminen, hyvät yöunet, flunssasta ja vatsataudista tervehtyminen ja liukkaista keleistä ehjin nahoin selviytyminen.

Anniina Valtonen kertoo lapsettomuushoidoistaan pysäyttävässä kuvassa

Anniina tunnetaan meteorologina ja Puoli seitsemän -ohjelman juontajana.
Anniina tunnetaan meteorologina ja Puoli seitsemän -ohjelman juontajana.
Mainos
Mainos päättyy

Anniinan saamissa vastauksissa mainitaan jopa aikataulussa pysynyt palaveri, jota hän itsekin hehkuttaa upeaksi asiaksi kaikessa arkisuudessaan.

Anniinalla on jo pitkään ollut tapana jakaa faktoja säästä sosiaaliseen mediaansa, ja sama on jatkunut myös vapaiden aikana virallisten töiden ollessa tauolla.

Viime aikojen sääfaktat ovat liittyneet koviin pakkasiin ja lumeen, ja viimeisimpänä Anniina valaisi seuraajiaan lumipyryn ja lumituiskun eroilla.

- Lumituiskussa ei sada lunta lainkaan, vaan voimakas tuuli pölisyttää ja kinostaa jo maassa olevaa pakkaslunta, Anniina tiedottaa julkaisussaan.

- Lumipyryssä puolestaan lunta sataa runsaasti ja tuuli on voimakasta, hän jatkaa, ja lisää, että kumpaakin yhdistää se, että ajokeli ja näkyvyys voivat olla huonoja.

Puoli seitsemän -ohjelmassa paljas pylly – Anniina Valtonen suorittaa hämmentävää pierututkimusta

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan