Anniina Valtonen palasi töihin – itki parkkipaikalla

Yksi tärkeimmistä elämänvaiheista on nyt ohi, Anniina Valtonen tunnustaa.
Juontaja-meteorolologi Anniina Valtonen palasi vanhempainvapaaltaan Puoli seitsemän -ohjelmaan.
Lokakuussa 2023 vanheimpainvapaille jäänyt Anniina julkaisi torstaina 19. syyskuuta tunteikkaan päivityksen ajatuksistaan töihin palaamisesta. Julkaisun kuvassa Anniina istuu Puoli seitsemän -ohjelmasta tutulla pinkillä sohvalla.
Luopumisen tuska
Suosikkijuontaja kuvailee herkkää hetkeä, kun hän kuulee pienokaisensa heränneen päiväunilta. Anniina avaa huoneen oven ja pinnasängyssä seisomaan noussut lapsi hymyilee onnellisena. Anniina kirjoittaa, kuinka hän ottaa lapsen syliin, suukottaa tämän poskia ja nuuskii tämän niskaa.
– Näin kävi maanantaina viimeisenä päivänäni vanhempainvapaalla. Aika menee nopeasti. Sitä minulle on hoettu ja tulen sitä itse hokemaan muille, Anniina kirjoittaa.
Kaksikolla oli omat rutiininsa, ja parivaljakko vietti aikaa päivisin reilun puolen vuoden ajan sillä aikaa, kun Anniinan mies oli töissä.
– On siis ymmärrettävää, että viimeisen vanhempainvapaapäiväni tunnelmia sävytti haikeus. Tämä erityinen elämänvaihe on kohdallani ohi. Anniina kirjoittaa.
Anniina kertoo hänen isänsä lohduttaneen, että lasten kasvattaminen on koko ajan eräänlaista luopumisen tuskaa.
– Vaikka sen pitäisi olla luopumisen iloa siitä, että lapsi kasvaa, oppii ja itsenäistyy, juontaja kirjoittaa.
Todellisuus iski
– Tänään oli ensimmäinen työpäiväni Pasilassa. Pari päivää tein alkuviikolla töitä kotona, mutta tänään työpaikan parkkihallissa todellisuus iski. Nyt se on virallisesti ohi. Tirautin kyyneleet autossani ennen kuin astuin työpaikan ovista sisään, Anniina kirjoittaa.
Anniina jatkaa, että oli kaikesta huolimatta ihana nähdä tuttuja työkavereita ja päästä istumaan tutulle, pinkille sohvalle.
– Tiedän, että kotona on kaikki hyvin. On mieheni vuoro jäädä vauvan kanssa kotiin. Hän luultavasti oppii paljon uutta ja nauttii arjesta vauvakuplassa. Tästä se lähtee, Anniina kirjoittaa.