Anni ja Ilkka Ihamäki paljastavat yllättävän yksityiskohdan arjestaan: "Tietäisitte vaan!"

Radiojuontajat Anni, 40, ja Ilkka, 37, Ihamäki saapuivat tänään (31.3.) Helsingin Messukeskuksessa järjestettävään Radiogaalaan. Vuotuisessa tapahtumassa palkitaan suomalaisen radion kovimpia tekijöitä.
Katso videokooste Radiogaalan punaiselta matolta:
Pariskunta sai perheenlisäystä likimain päivälleen vuosi sitten, kun perheeseen syntyi pieni tyttö.
Viime elokuussa avioon astuneilla Annilla ja Ilkalla oli ennestään vuonna 2020 syntynyt poika, ja perheeseen kuuluu myös Annin esikoispoika aiemmasta suhteesta.
Vauva-arki ei siis ollut kummallekaan vierasta, mutta valvomista on silti kiitettävästi takana. Sen saralla on kuitenkin helpottanut.
- Unettomia öitä on ollut vähemmän viime aikoina. Ilkka on yllättävän hyvä pitämään unikoulua, Anni kehuu Seiskalle.
- Koetean olla sellainen univääpeli! Ilkka murjaisee.
- Pikkuisen silmäpussit kasvavat vuosi vuodelta, mutta se kuuluu tähän elämänvaiheeseen, hän jatkaa.

Seiska uutisoi marraskuussa pariskunnan tehneen hulppeat talokaupat. Talo kuitenkin vaati perustavanlaatuista remonttia, sillä sen rakentamisessa oltiin käytetty asbestia.
Remontti on pariskunnan mukaan sujunut hyvin ja aikataulussa. He käyvät tuon tuosta katsastamassa valmistuvaa lukaaliaan, mutta Ilkan mukaan käynnit ovat "tsemppimorjestamista". Ammattilaisiin voi luottaa.
Perhe muuttaa Itä-Helsingistä Espooseen, ja Ilkka on innoissaan maisemanvaihdoksesta.
- Olen asunut Espoossa lähes koko ikäni, joten tämä on toivottu kotiinpaluu. Se helpottaa myös arkea, kun tukijoukot ovat lähellä.
Anni ja Ilkka Ihamäki ostivat valtavan omakotitalon - hinta 850 000 euroa!
Talon perustavanlaatuinen uusiminen luonnollisesti tarkoittaa, että loppuelämän kodiksi tarkoitetusta lukaalista saa juuri unelmiensa mukaisen. Eräs kotihaave heillä onkin.
- Jättikeittiö, paljon tasotilaa! Anni huudahtaa.
- Tykkäämme molemmat laittaa ruokaa, ja keittiö on sellainen kodin sydän, Ilkka myötäilee.
Anni on julkaissut kolmiosaisen reseptikirjasarjan, jotka kantavat nimeä Annin ruokakirja, osat 1, 2 ja 3 (Otava). Anni kuitenkin paljastaa yllättävän yksityiskohdan pariskunnan arjen askareiden jakautumisesta.
- Ilkkahan meillä laittaa enemmän ruokaa kuin minä, Anni myöntää.

- Aina sanotaan, että minulla on hyvät oltavat, kun ruokakirjailija siellä kokkaa. Tietäisitte vaan! Ilkka nauraa.
Mitä ihmettä? Anni Ihamäki juhlisti jo hääpäiväänsä - naimisiinmenosta vasta 7 kuukautta