Anna: Marco Bjurström on seurustellut miehensä kanssa jo 30 vuotta - perheen perustamiselle tiukka linja

Koreografi ja legendaarisen BumtsiBum!-ohjelman alkuperäinen juontaja Marco Bjurström, 55, kertoo uusimassa Anna-lehdessä suhteestaan puolisoonsa Peteriin.
Marco kertoo pitäneensä yhtä rakkaansa kanssa jo 30 vuoden ajan. Marcon tavoin koreografina työskentelevä Peter Pihlström, 48, on uransa aikana toiminut myös tanssijana ja ääninäyttelijänä. Peter on toiminut vuosien saatossa muun muassa Idolsin, X Factorin sekä Dance-ohjelman koreografina.

Lehden haastattelussa Marco kertoo luottavansa kehitykseen, jatkuvuuteen ja pysyvyyteen – myös ihmissuhteissaan.
- Laatu paranee, kun on perspektiiviä ja kestoa. Kun tehdään asioita kauan yhdessä, rentous ja luottamus lisääntyvät ja asiat sujuvat helpommin, Marco kertoo Annalle.
Tanssitaiteilija työstää tällä hetkellä puolisonsa kanssa Grease-musikaalia. Marco pyörittää myös edelleen perustamaansa tanssikoulu StepUpia, joka aloitti toimintansa jo vuonna 1987.
Marco Bjurström elämänsä kovimmasta murhenäytelmästä: Pakko tottua elämään surun kanssa
Oho! Marco Bjurströmin StepUp-tanssikoulun bisnes romahti!

Tanssikoulussa Marco on työskennellyt vuosien ajan sekä lasten että nuorten parissa. Tästä huolimatta hän ei ole kokenut minkäänlaista tarvetta omalle jälkikasvulle.
- Minulla ei ole ollut vauvakuumetta eikä minkään sortin kello ole tikittänyt. Miksi kaikkien pitäisi saada lapsia? En ymmärrä, miksi juuri minun geenini olisivat niin merkityksellisiä. Mieluummin haluan jättää itsestäni muunlaisia jälkiä, Marco paljastaa haastattelussa.
Seiska uutisoi jo 2000-luvun alkupuolella Marcon matkustaneen iskelmälaulaja Jari Sillanpään kanssa New Yorkiin lomamatkalle.

Sekä Marcolla että Jarilla oli tuolloin myös omat seuralaiset matkassaan. Marcon käsipuolessa kulki tuolloinkin Peter-rakas.
Seiskassa julkaistiin tuolloin myös kattava kuvasarja pariskunnan liikkeistä.