Anna Erikson yllättää, Matti ja Teppo kiihdyttävät – tässä ovat kesän kiinnostavimmat iskelmäkeikat ja -festarit

Iskelmämusiikki kuuluu Suomen suloiseen suveen. Luvassa on niin festareita kuin lavafiilistä. Anna Eriksson, 46, yllättää palaamalla kevyen musiikin lavoille.
– Live-esiintyminen on upeaa! laulaja hehkutti keväällä somessa.
Annan ensiesiintyminen on 30.6. Porin Iskelmä-festivaaleilla. Heinäkuussa hän viihdyttää muun muassa Laukon kartanossa Vesilahdella ja Valkeakoskella Työväen musiikkijuhlissa.
Elokuussa puolestaan käynnistyy Annan Tikaritaivas-konserttikiertue. Konsertti yhdistää Erikssonin ja pianisti Mikko Mäkisen vuosien yhteistyön, ja siinä kuullaan niin Annan tunnetuimpia hittejä kuin taiteilijan vahvoja tulkintoja maailman klassikoista.
Iskelmäsuosikki taas voimissaan – Suvi Teräsniska palaa kesälavoille

Tiedot perustuvat verkon suositun Tanssiin.fi-sivustonkeikkakalenteriin. Seiskan iskelmäliitteen esiintyjätiedot on kerätty yhteistyössä Tanssiin.fi:n kanssa.
Listasimme liitteeseen suosituimpien iskelmäfestarien lisäksi useiden kesälavojen esiintyjäkalentereita.
Keikkatiedot perustuvat 28.4. tilanteeseen. Muutokset mahdollisia
SuomiLive Ankkalampi 9.–10.6. Vantaa
SuomiLive on uusi, rento musiikkifestivaali. Tapahtumapaikka on Korson liikuntapuisto idyllisen Ankkalammen läheisyydessä Vantaalla.
Pe 9.6. stand up -koomikko, 22-Pistepirkko, Arion, Melrose, Pelle Miljoona, Remu Plays Hurriganes ja Viikate.
La 10.6. stand up -koomikko, ErjaLyytinen, I Am Your God, Jiri Nikkinen – The Beatles Tribute Band, Marjo Leinonen & The Bublicans, Peer Günt, Shiraz Lane ja The Hardness (Ukraina).
Haku Päällä 16.–17.6. Kurikka
Haku Päällä on tuonut rokkia ja rakkautta kylille jo 25 vuotta. Bailaamisen lomassa etsitään rakkautta, tavataan uusia ja vanhoja ystäviä sekä juhlistetaan rakkautta.
Pe 16.6. Vesterinen yhtyeineen, HesaÄijä.
La 17.6. Portion Boys, Laura Voutilainen.

Sun Pampas 16.–17.6. Ylivieska
Sun Pampas -tapahtuma viihdyttää jälleen Ylivieskan jäähallin miljöössä.
Pe 16.6. Ramses II, Bess, Portion Boys.
La 17.6 Suvi Teräsniska, Vesterinen yhtyeineen, Erika Vikman.
Kesäehtoo 16.–17.6. Ikaalinen
Kesäehtoo-iskelmäfestivaali tarjoaa aurinkoa, hiekkarantaa, juhlia ja ykkösrivin artisteja Ikaalinen Spa & Resortin rannassa, Kyrösjärven laidalla.
Pe 16.6. Suvi Teräsniska, Jonne Aaron, Ressu Redford, Olli Halonen, JP Leppäluoto.
La 17.6. Matti ja Teppo, Reino Nordin, Ida Paul ja Kalle Lindroth, Neon 2, Antti Ketonen.

Poimintoja juhannuslavojen esintyjistä
Juhannusaatto pe 23.6.
Ämyri, Somero: Saija Tuupanen & eX-miehet, Teemu Roivainen & Energia
Virtain Hiekkaranta: Leif Lindeman & RosetteHirvensuuli, Huittinen: Katja & Fernanda
Huvilintu, Raisio: Matti-Sakari ja Pekkaniskan Pojat
Kajasteen lava, Nurmes: Henri Jokinen & PNP
Kalliojärvi, Isokyrö: Tomi Markkola & Kipinä, Marjo & Maestrot
Kermankoski, Heinävesi: Weranta
Kukonhiekka, Saarijärvi: Sinitaivas, Antti Ketonen
Luhurikka, Lapua: Heikki Koskelo & Helmi, Keijo Hietikko, Kati & Kuiskaus
Maaningan kasino: Yölintu, J.A.L.O.
Naapurinvaara, Sotkamo: Kake Randelin & Company, Helminauha, Armi Tenkula & Afrikan tähti
Nurmaa, Mäntyharju: Kari Hirvonen & Onnentähti
Rauhalahti, Kuopio: Hurma
Suukosken keidas, Tervola: Ässät, Lasse Hoikka & Souvarit
Syvälahti, Kangasniemi: Tommi Soidinmäki & Vastakaiku, Neitoset
Uittamo, Turku: Charles Plogman & MiSiO
Valasranta, Yläne: Taikakuu, Antti Ahopelto & Etiketti

Juhannuspäivä la 24.6.
Ämyri, Somero: Sinitaivas, Taikakuu
Aronkeidas, Kauhajoki: Leif Lindeman & Rosette, Helminauha
Höyrypaviljonki, Keuruu: Juhamatti & Yötaivas
Halkosaari, Lappajärvi: Charles Plogman & MiSiO
Honkahovi, Kuhmoinen: Aki Hietala & Norolan pojat
Huvilintu, Raisio: Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty
Jenkkapirtti, Asikkala: Finlanders, Hurma
Kannuskoski, Luumäki: Eino Grön, Jake Niska
Kermankoski, Heinävesi: Frederik
Kukonhiekka, Saarijärvi: Suvi Teräsniska, FBI-beat
Liperin lava: Heidi Pakarinen
Yppärin Merimaja, Pyhäjoki: Neitoset
Metsälinna, Mikkeli: In the Mood & Suvi Karjula
Nutikka, Lappeenranta: Johanna Rantsi & Tunturitähti, J. Eskelinen & Onnenkulkurit
Pistohiekka, Puumala: Weranta
Säänjärvi, Savitaipale: Jaska Mäkynen & Nelostie
Salamakallio, Rauma: Tomi Markkola & Kipinä
Syvälahti, Kangasniemi: Saija Tuupanen & eX-miehet, Teemu Roivainen & Energia
Tirva, Kouvola: Pirita Niemenmaa, Väliaikainen, Pasi Kivimäki & N.Y.T.
Toivola, Ylöjärvi: Kalle Jussila & Quattro, Kauko Simonen
Valasranta, Yläne: Kyösti Mäkimattila & Varjokuva, Komiat
Vojakkala, Loppi: Patajätkä
Wanha Kanala, Loimaa: Jyrki Nurminen & Sävel

Juhannussunnuntai 25.6.
Hirvensuuli, Huittinen: Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva
Kyllikinranta, Iisalmi: Hurma
Mäntymäki, Orimattila: Henri Jokinen & PNP
Metsälinna, Mikkeli: Lasse Hoikka & Souvarit
Savio, Laukaa: Jyrki Nurminen & Sävel
Uittamo, Turku: Antti Ahopelto & Etiketti
Kapakanmäki 22.–24.6. Hämeenlinna
Kapakanmäen tanssilavalla Hämeenlinnan Tuuloksessa viihdytään Kaikkien aikojen juhannus -festareilla.
To 22.6. Juha Tapio
Pe 23.6. Kyösti Mäkimattila & Varjokuva, Komiat
La 24.6. Portion Boys, Pasi ja Anssi
Esakallio 24.–25.6. Somero
Esakallion tanssilavalla juhlitaan iskemän tahdeissa.
La 24.6. Juha Tapio, Laura Voutilainen ja Aston Kalmari.
Su 25.6. Kyösti Mäkimattila & Varjokuva-trio: Suvisunnuntain Juhlasoitto.

PowerParkin juhannus 23.–24.6. Alahärmä
PowerParkin huikeita juhannusjuhlia tähdittää taas kahden lavan täydeltä liuta kotimaisia huippuartisteja.
Pe 23.6. Päälava: Pete Parkkonen, Spekti, Portion Boys, Teflon Brothers. Tanssilava: Meiju Suvas, Eija Kantola, Kari Vepsä.
La 24.6. Päälava: Popeda, Erin, Arttu Wiskari. Tanssilava: Yölintu, Souvarit, Kake Randelin.
Iskelmä Himos 29.6.–1.7. Jämsä
Iskelmä Festivaalit juhlitaan jälleen Himos Parkissa.
29.6. Juha Tapio, Popeda, Elastinen, Olavi Uusivirta, Vesterinen yhtyeineen, Ressu Redford.
30.6. Haloo Helsinki!, Samu Haber, Arttu Wiskari, Teflon Brothers, SamuliEdelmann, Erika Vikman, Erin, Stig, Frans Harju.
1.7. Lauri Tähkä, Suvi Teräsniska, Maija Vilkkumaa, J. Karjalainen, Anna Eriksson, Laura Voutilainen, Antti Ketonen, Olli Halonen, Irina.
Iskelmä Pori 30.6.–1.7.
Iskemä Festivaali tulee tänäkin kesänä myös Porin Kirjurinluoto-areenalle.
30.6. Juha Tapio, Maija Vilkkumaa, Olavi Uusivirta, Anna Eriksson, Olli Halonen, Ressu Redford.
1.7. Haloo Helsinki!, Samu Haber, Arttu Wiskari, Behm, Erin, Stig.
Seinäjoen Tangomarkkinat 5.–9.7.
Tangomarkkinoilla esiintyvät jälleen Suomen eturivin artistit tangosta iskelmään. Tanssitalo palaa Uimahalli-Urheilutalolle. Seinäjoella on tangottu vuodesta 1985.
To 6.7. Teemu Roivainen, Pete Parkkonen Jazz Orchestra, Neon 2, Antti Ketonen, Kolmas Nainen, Keijo Hietikko, Taikakuu, Heta Halonen, Antti Raiski, Tiina Räsänen, Antti Ahopelto, Jenne Bågeberg,
Pe 7.7. Katri Helena, Saija Tuupanen, Laura Voutilainen, Matti ja Teppo, Yölintu, Komiat, Hanna Hirvonen, Amadeus Lundberg, Eija Kantola, Kake Randelin, Henri Jokinen & PNP, Heidi Pakarinen

La 8.7. Jari Sillanpää, Suvi Teräsniska, Jarkko Ahola & Guardia Nueva, Kyösti Mäkimattila, Arja Koriseva, Marko & Jukka, Leif Lindeman, Mikko Alatalo, Pirita Niemenmaa, Aki Samuli, Aino Niemi, Johanna Debreczeni, Kari Hirvonen.
Tangokonsertissa 6.7. Saija Tuupanen, Amadeus Lundberg, Arja Koriseva, Kyösti Mäkimattila, Eija Kantola, Risto Nevala, Pirita Niemenmaa, Teuvo Oinas, Heidi Pakarinen, Marko Maunuksela.
Viihdekonsertissa 7.7. Diandra, Pepe Willberg, Maria Lund, Mikael Konttinen, Tomi Metsäketo ja Sami Pitkämön orkesteri.

Kiuruveden Iskelmäviikko 12.–16.7.
Kiuruveden Iskelmäviikko on aito iskelmämusiikin tapahtuma Suomen suvessa, maalaiskaupungin leppoisassa savolaistunnelmassa. Runsaan ohjelman lisäksi Kiuruvedellä kisataan IskelmäMestari ja SenioriMestari -laulukilpailuissa.
Ma 10.7. Keijo Hietikko, Kati & Kuiskaus, Juha Vartiainen, Jani Helenius & Roulette tangoillassa Pyhäsalmen Suurlavalla
Ti 11.7. Kyösti Mäkimattila & Varjokuva, IskelmäMestarit 2022 Jonna Puhakka ja Kyösti Lindeman, Pekka Juntusen Iskelmäorkesteri Pyhäsalmen Suurlavalla
Ke 12.7. Virpi Piippo & Roulette, Katri Helena, Kari Hirvonen & Onnentähti, Leif Lindeman & Rosette.
To 13.7. Hanna Hirvonen, Teemu Roivainen & Energia, Eini, Ressu Redford, SenioriMestari-finaali.
Pe 14.7. Jarno Kokko & Roulette, Saija Tuupanen & eX-miehet, Matti ja Teppo, Suvi Teräsniska.
La 15.7. Mika Mäkkeli & Onnenkipinä, IskelmäMestari-finaali, Meiju Suvas, Reino Nordin, Erika Vikman.

Suonenjoen Mansikka-karnevaalit 14.–15.7.
Suomen mansikkaisimmalla kesäfestarilla on ikää jo yli 50 vuotta, mutta vauhti vain kiihtyy!
Robin Packalen, Bess, Portion Boys, J. Karjalainen, Poju, Maija Vilkkumaa, Erika Vikman.
SuomiLive Wanha Rauma 21.–22.7.
SuomiLive on uusi, rento Raumalla järjestettävä musiikkifestivaali. Festivaalipaikkana toimii Kauppakeskus Potkurin kattotasanteella sijaitseva pysäköintialue.
Pe 21.7. stand up -koomikko, Mäkki, Kake Randelin, Pete Parkkonen, Jannika B, Steve ’n’ Seagulls ja Mariska.
La 22.7. stand up -koomikko, Lavaredo, Chorale, Redrama, Anssi Kela, Sexmane ja Happoradio.

SuomiLive Kemijärvi 21.–22.7.
SuomiLive on Kemijärvellä järjestettävä uusi, rento musiikkifestivaali. Tapahtumapaikkana toimii Ahvensalmen kenttä.
Pe 21.7. Toni Jyvälä (stand up), Turos Hevi Gee, Petra, Meiju Suvas ja Eini.
La 22.7. Toni Jyvälä (stand up), Ville Liimatainen & Ajomiehet, Katri Ylander, Kuningas-idea, Anne Mattila ja Tommi Läntinen.
SuomiLive Pieksämäki 4.–5.8.
SuomiLive on uusi, rento musiikkifestivaali. Tapahtumapaikkana toimii idyllinen Poleenin puisto, Pieksäjärven rannalla Pieksämäen keskustassa.
Pe 4.8. stand up -koomikko, Katri Ylander, Kake Randelin, Virve Rosti, Freeman & Menneisyyden vangit, Eläkeläiset ja Dingo.
La 5.8. stand up -koomikko, Chorale, MeijuSuvas, FM2000, Eini, Petri Nygård ja Kuningasidea.
SuomiLive Wäylä 25.–26.8. Tornio
SuomiLive on uusi, rento musiikkifestivaali Tornion keskustassa, Wäylän rannalla. Tapahtumapaikka on aivan valtakunnan rajalla sijaitseva Greenlinen piha-alue.
Pe 25.8. stand up -koomikko, Ville Liimatainen ja Ajomiehet, Katri Ylander, Jukka Poika, Rajahurrit, Eini ja Samuli Edelmann.
La 26.8. stand up -koomikko, Freezer, I Am Your God, Lambs, Terveet Kädet, Steve ‘n’ Seagulls, Mustasch (Swe) ja Sonata Arctica.

UITTAMO, TURKU
su 21.5. Saija Tuupanen & eXmiehet
su 28.5. Teemu Roivainen & Energia
su 4.6. Finlanders
su 11.6. Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty
su 18.6. Sinitaivas
pe 23.6. Charles Plogman & MiSio
su 25.6. Antti Ahopelto & Etiketti
su 2.7. Taikakuu
su 9.7. Tanssiorkesteri Kaiho
su 16.7. Heidi Pakarinen & HOT
su 23.7. Matti-Sakari & Pekkaniskan Pojat
su 30.7. Weranta
su 6.8. Hurma
su 13.8. Taikakuu
su 20.8. Pirita Niemenmaa yhtyeineen
su 27.8. Saija Tuupanen & eXmiehet

VALASRANTA, YLÄNE
La 20.5. Leif Lindeman & Rosette, Keijo Hietikko & Kati ja Kuiskaus
La 27.5. Aki Mäki, Heidi Pakarinen
La 3.6. Matti ja Teppo & Horizone, Weranta
La 10.6. Saija Tuupanen & eXmiehet, Janiina & Putkiratio
La 17.6. Neitoset, Tommi Soidinmäki & Vastakaiku
Pe 23.6. Taikakuu, Antti Ahopelto & Etiketti
La 24.6. Kyösti Mäkimattila & Varjokuva, Komiat
La 1.7. Teemu Roivainen & Energia, Rosa Narmala & Satelliittitaivas
La 8.7. Anneli Mattila & Recados, Patajätkä
La 15.7. Charles Plogman & MiSiO, Jarkko Salmi & Sunset
Pe 21.7. Keijo Hietikko, Kati & Kuiskaus
La 22.7. Albert Salminen & The Gallants, Helminauha
Ma 24.7. Taikakuu
Ti 25.7. Kyösti Mäkimattila & Varjokuva
Ke 26.7. Vili Mustalampi
To 27.7. Hurma
Pe 28.7. Valasrannan Tanssileirin 20-vuotisjuhlagaala
La 29.7. Kaiho, Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty
Su 30.7. Antti Ahopelto & Etiketti
La 5.8. Jyrki Nurminen & Sävel
La 12.8. Matti-Sakari & Pekkaniskan Pojat, Katja & Fernanda
La 19.8. Hurma, Eija Kantola & Omega
La 26.8. Tomi Markkola & Kipinä, Weranta
La 2.9. Suvi Karjula & In The Mood, Sinitaivas
La 9.9. Markku Aro & Diesel, Janiina & Putkiratio
La 16.9. Joonas Erkkilä, FBI-beat
La 23.9. Nina Åkerman & ManTra
LIPERIN LAVA
La 3.6. Leif Lindeman & Rosette
La 10.6. Kari Hirvonen & Onnentähti
La 17.6. Teuvo Oinas yhtyeineen
La 24.6. Heidi Pakarinen yhtyeineen
Ti 27.6. Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva Orkesteri
La 1.7. Heikki Koskelo & Helmi
Ti 4.7. Antti Ahopelto & Etiketti
La 8.7. Nina Åkerman & ManTra
Ti 11.7. Sami Rosholm & Casanova
La 15.7. Tangokuninkaalliset 2023 & Jackpot
Ti 18.7. Albert Salminen & The Gallants
La 22.7. PNP solistina Henri Jokinen
Ti 25.7. Jyrki Nurminen & Sävel
La 29.7. Komiat ja Reinon Retkue
La 5.8. Ari Lavu & Wire Orkesteri
La 12.8. Eija Kantola & Omega
La 19.8. Helminauha
La 26.8. Markku Aro & Diesel

KAJASTEEN LAVA, NURMES
Pe 2.6. Antti Ahopelto & Etiketti
Pe 9.6. Kyösti Mäkimattila & Varjokuva
Pe 16.6. Jyrki Nurminen & Sävel
Pe 23.6. Juhannustanssit: PNP solistina Henri Jokinen
Pe 30.6. Heidi Pakarinen yhtyeineen
Pe 7.7. Tomi Markkola & Kipinä
Pe 14.7. Komiat
Pe 21.7. Leif Lindeman & Rosette
Pe 28.7. Tangokuninkaalliset 2023
Pe 4.8. Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva Orkesteri
Pe 11.8. Eija Kantola & Omega
Pe 18.8. Finlanders
Pe 25.8. Markku Aro & Diesel
Pe 1.9. Kari Hirvonen & Onnentähti
KORTESJÄRVEN RANTAMAJA, KAUHAVA
Ti 23.5. Saija Tuupanen & eX-miehet
Ti 30.5. Tomi Markkola & Kipinä
Ti 6.6. Finlanders
Ti 13.6. Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva
Ti 20.6. Kari Hirvonen & Onnentähti
Ti 27.6. Antti Ahopelto & Etiketti
Ti 4.7. Taikakuu
Ti 11.7. Jyrki Nurminen & Sävel
Ti 18.7. Keijo Hietikko, Kati & Kuiskaus
Ti 25.7. Teemu Roivainen & Energia
Ti 1.8. Leif Lindeman & Rosette
Ti 8.8. Sinitaivas
Ti 15.8. Weranta
Ti 22.8. Kyösti Mäkimattila & Varjokuva
Ti 29.8. Antti Ahopelto & Etiketti

NIEMENHARJU, PIHTIPUDAS
Pe 2.6. Markku Aro & Diesel
Pe 9.6. Antti Ahopelto & Etiketti
Pe 16.6. Kari Hirvonen & Onnentähti
La 24.6. Kaija Lustila & Rubiini
To 29.6. Keihäskarnevaalitanssit: Ville Liimatainen & Ajomiehet ja Yölintu
Pe 30.6. Komiat
Pe 7.7. Joonas Erkkilä & Unelma
Pe 14.7. Tangokuninkaalliset 2023 & Jackpot
Pe 28.7. Leif Lindeman & Rosette
Pe 4.8. Kyösti Mäkimattila & Varjokuva
Pe 11.8. Antti Ahopelto & Etiketti
Pe 18.8. Jarkko Yli-Sikkilä ja Soiva Orkesteri
Pe 25.8. Lasse Hoikka & Souvarit
MÄNTYMÄKI, ORIMATTILA
Su 4.6. Jyrki Nurminen & Sävel
Su 11.6. Markku Aro & Diesel
Su 18.6. Antti Ahopelto & Etiketti
Su 25.6. PNP solistina Henri Jokinen
Su 2.7. Keijo Hietikko ja Kati & Kuiskaus
Su 9.7. Leif Lindeman & Rosette
Su 16.7. Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva Orkesteri
Su 23.7. Albert Salminen & The Gallants
Su 30.7. Jyrki Nurminen & Sävel
Su 6.8. Tangokuninkaalliset 2023
Su 13.8. Kari Hirvonen & Onnentähti
Su 20.8. Sami Rosholm & Casanova
NAAPURINVAARA, SOTKAMO
La 20.5. Jyrki Nurminen & Sävel, Katja & Fernanda
La 10.6. Jarkko Honkanen & Taiga, Jonna Ortju & Namu
Pe 23.6. Kake Randelin & Company, Helminauha, Armi Tenkula & Afrikan Tähti
La 8.7. Juha Tapio ja Jussi & Sankarit
La 29.7. Arja Koriseva & Fortuna ja Leif Lindeman & Rosette
La 5.8. Pekka Mikkola & Onnenpotku ja Hanna Hirvonen orkestereineen
La 12.8. Sami Rosholm & Casanova ja Mia Leivo & Kiertotähti
La 19.8. Pasi Kivimäki & NYT ja Susanna Heikki orkestereineen
La 2.9. Matti-Sakari & Pekka-niskan Pojat ja Kaiho
La 9.9. Anneli Mattila & Recados ja Rainer Bollström & Graniitti
La 16.9. Antti Ahopelto & Etiketti ja Virpi Piippo orkestereineen
La 23.9. Jyrki Nurminen & Sävel ja Neitoset
La 30.9. Komiat ja Piritta Niemenmaa orkestereineen

HAAPAMÄEN HÖYRYPAVILJONKI
6.5. Leif Lindeman & Rosette
13.5. Antti Ahopelto & Etiketti
20.5. Finlanders
27.5. Kari Hirvonen & Onnentähti
3.6. Nina Åkerman & ManTra
10.6. Jyrki Nurminen & Sävel
17.6. Eija Kantola & Omega
1.7. Keijo Hietikko ja Kati & Kuiskaus
8.7. Joonas Erkkilä & Unelma
15.7. Helminauha
22.7. Markku Aro & Diesel
29.7. PNP solistina Henri Jokinen
12.8. Komiat
19.8. J. Eskelinen & Onnenkulkurit
26.8. Tangokuninkaalliset 2023 yhtyeineen
9.9. Kari Hirvonen & Onnentähti
23.9. Leif Lindeman & Rosette
HIRVENSUULI, HUITTINEN
Pe 26.5. Lasse Hoikka & Souvarit
Su 28.5. Hanna Hirvonen
Ke 31.5. J.A.L.O.
Pe 2.6. Saija Tuupanen & eX-miehet
Su 4.6. Joonas Erkkilä & Unelma
Ke 7.6. Jyrki Nurminen & Sävel
Su 11.6. Matti-Sakari & Pekkaniskan Pojat
Ke 14.6. Kalle Jussila & Quattro
Su 18.6. Teuvo Oinas & Helminauha
Ke 21.6. Antti Ahopelto & Etiketti
Pe 23.6. Katja & Fernanda
Su 25.6. Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva
Ke 28.6. J. Eskelinen & Onnenkulkurit
Su 2.7. Kari Hirvonen & Onnentähti
Ke 5.7. PNP & Henri Jokinen
Pe 7.7. Kyösti Mäkimattila & Varjokuva
Su 9.7. Ari Lavu & Wire
Ke 12.7. Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva
Su 16.7. Johanna Rantsi & Tunturitähti
Ke 19.7. Leif Lindeman & Rosette
Pe 21.7. Lasse Hoikka & Souvarit
Su 23.7. Keijo Hietikko, Kati & Kuiskaus
Ke 26.7. Sami Rosholm & Casanova
Su 30.7. Matti-Sakari & Pekkaniskan Pojat
Ke 2.8. Teemu Roivainen & Energia
Su 6.8. Tomi Markkola & Kipinä
Ke 9.8. Harri Nuutinen & Tanssin taika
Su 13.8. Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva
Su 20.8. PNP & Henri Jokinen
Ke 23.8. esiintyjä avoin
Su 27.8. Sami Rosholm & Casanova
Ke 30.8. Jyrki Nurminen & Sävel
Su 3.9. Joonas Erkkilä & Unelma
Ke 6.9. Kari Hirvonen & Onnentähti
Su 10.9. Helminauha
Ke 13.9. Leif Lindeman & Rosette
Su 17.9. Finlanders
Ke 20.9. Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva
Su 24.9. Harri Nuutinen, Ari Nylund
Ke 27.9. Matti-Sakari & Pekkaniskan Pojat
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.