Anna Abreu hurjassa rääkissä – "Tästä tulee rankkaa"

anna abreu
Mainos
Mainos päättyy

Poppari Anna Abreu, 33, kertoo rehellisesti haasteistaan. 

Anna julkaisi eilen maanantaina (15.5.) Instagram-videotarinoissaan kuvamateriaalia tanssitreeneistään sekä niiden jälkeisistä tunnelmistaan.

Annalla on edessä kiireinen kesä, sillä hänet on buukattu monille eri festareille esiintyjäksi. Lisäksi hänellä on vielä paljon omia keikkoja.

– Voin sanoa, että Abreuta kyllä haastetaan tänään. Tai siis ei tänään, vaan tänä kesänä. Ei ole mitkään ihan helpoimmat koreot, aika paljon kaikkea, hän pohdiskelee videolla.

Mainos
Mainos päättyy

Anna Abreu julkaisi suihkukuvan - yksityiskohta sai Benjamin Peltosen hämmentymään

Anna haluaa tänä kesänä tarjota faneilleen ikimuistoisia keikkoja, ja hän panostaakin laulamisen lisäksi myös tanssikoreografiaan.

– Mutta olen ehkä juuri sen takia innoissani. Minulla on todella motivoitunut fiilis koska haluan, että tänä kesänä jengi on silleen, mitä vittua tuossa just tapahtui, Anna hehkuttaa.

Anna tulee esimerkiksi esiintymään Helsingissä Allas Sea Poolilla 14.7.

Noin reilun kolmen viikon kuluttua hän nousee ensimmäistä kertaa tänä kesänä festarilavalle Saaristo Festivalilla Kaarinassa.

– Nyt sitten vaan treenaamaan! Minulla on vain kolme viikkoa aikaa. Tästä tulee rankkaa. Mutta it's gonna be good! Anna hehkuttaa.

Mainos
Mainos päättyy

Näin Anna Abreu on muuttunut vuosien varrella - huikeat kuvat

Anna julkaisi huhtikuussa uuden biisin, Elisen mä

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Anna Abreu hurjassa rääkissä – "Tästä tulee rankkaa"