Amadeus Lundbergia jännittää – ex-tangokuningas esittelee uuden puolen itsestään

Tangokuningas 2009 Amadeus Lundberg, 33, esiintyi maaliskuussa Kuin taivaisiin -konserttikiertueella, missä hän viihdytti viulisti Lotta Marien sekä harmonikkataiteilija ja kosketinsoittaja Samuli Jokisen kanssa. Konsertit olivat niin suosittuja, että niille suunnitellaan jatkoa kesällä ja syksyllä.
Huhtikuussa Amadeus kiertää Aavan meren tuolla puolen -konserteissa, joissa kunnioitetaan Reijo Taipaleen muistoa. Mukana ovat Kyösti Mäkimattila ja Henry Friman.
Amadeus Lundberg esittelee tuliterän asuntonsa – ”Meri antaa vapauden tunteen”
Eniten Amadeusta taitaa kuitenkin jännittää juuri ennen vappua ilmestyvä uutuussinkku nimeltä Tanssitaan. Se esittelee laulajasta aivan uuden puolen, kun tangokuninkaasta kuoriutuu kuuma latinopoppari.
Amadeuksen itsensä säveltämä ja sanoittama biisi on latino-pop-henkinen kappale, jossa on radiosoittoon kelpaavaa hittipotentiaalia. Kun isäntä laittaa biisin soimaan kotiteatteristaan, Amadeus alkaa vaistomaisesti tanssahdella ja laulaa mukana.
– Täytyy harjoitella, miten liikun tämän biitin mukana, artisti nauraa innoissaan.

Amadeus Lundberg selätti vaikeutensa – tällainen on laulajan suhde alkoholiin
Amadeus sanoo, että hän käytti koronan pakottaman keikkatauon luovasti hyväkseen ja teki paljon sävellyksiä ja sanoituksia. Lauluja on siis varastossa.
– Jännittää tietysti, miten ihmiset ottavat Tanssitaan-biisin vastaan. Se on erilainen kuin muut levytykseni. Haluan osoittaa tällä myös monipuolisuuttani artistina: voin tulkita kaikkea italialaisista ikivihreistä tangojen kautta latinopoppiin, hän kuvailee.
– Yhtenä haaveenani olisi päästä kisailemaan Uuden musiikin kilpailussa ja edustaa lopulta Suomea Euroviisuissa. Olen myös haaveillut esimerkiksi keikkailusta Espanjassa ja muutenkin esiintymisteni laajentumista festareiden puolelle.
Amadeus Lundbergin tangokuninkuudesta on jo 12 vuotta: Jatkan hautaan saakka
Maailmantilanne huolestuttaa Amadeusta.
– Lopulta hyvä varmasti voittaa. Mutta paljonko pahaa sitä ennen ehtii tapahtua? Toivon ja uskon, että kaikki vielä normalisoituisi, vaikka ei se hetkessä tapahdukaan.