Alma Hätönen teki huikean tempun aamuyöllä kotiin tulleelle Jaakko-rakkaalleen

Alma Hätönen otti huomioon huikealla tavalla bileistä kotiin tulleen rakkaansa.
Juontaja ja podcast-emäntä Alma Hätönen teki huikean tempun puolisolleen Jaakko Ohtoselle.
Näyttelijä Jaakko Ohtonen päivitti viikonloppuna somekanavalleen kuvan, jossa hän kippisteli miespuolisten ystäviensä kanssa italialaisessa ravintolassa Helsingissä. Alma puolestaan muistutti somessaan kaikki äänestämään presidentinvaaleissa. Hieman yllättäen Alma julkaisi kuitenkin 24 tuntia näkyvissä sometarinoissaan kuvakaappauksen puhelimensa näyttöruudusta, jossa oli hänen saama viesti Jaakko-kihlatultaan. Kuvakaappauksen päälle Alma oli kirjoittanut taustat viestille.
– Kun sun puoliso tulee ug bileistä kotiin hetki ennen kuin itse heräät aamulla ja oot illalla etukäteen tilannut hänelle pitsan seuraavalle päivälle, Alma kirjoittaa.
Kuvakaappaus on otettu 06.43 ja Jaakon viesti oli lähettetty 45 min aiemmin eli aamulla kuuden aikaan.
– Sit hän on lähettänyt tällasen viestin keittiöstä, Alma selventää tapahtumia.

Alma Hätönen jätti Suomen – syy yllättää
Lempi-ihminen
Yökukkuja oli ilmeisen onnellinen Alman valmiiksi tilaamasta pitsasta ja kauniista huomioneleestä.
– Vielä semmonen homma että rakastan sinua ihan loputtomasti ja kiitos tästä pitsasta tää on paras pitsa ikinä ja sinä oot minun lempi-ihminen, Jaakko kirjoitti Facebookin messenger-viestissään.
Alma oli varsin liikuttunut saamastaan viestistä ja lisäsi kuvakaappauksen päälle vielä sydämen ja "This is my love language" eli vapaasti suomennettuna tämä on rakkauskieleni.
Alma ja Jaakko kihlautuivat viime kesänä. Yhdessä pariskunta on ollut kahdeksan vuotta.
– Kiitos tästä yhteisestä elämästä Jaakko. Ei oo parempaa. Kahdeksaan vuoteen kuuluu aika monta erilaista versiota meistä ihmisinä sekä pariskuntana ja rakastan niitä kaikkia. Rakastan sinua, Alma puolestaan hehkutti pari viikkoa sitten somessa.
Kuin delfiini konsanaan! Alma Hätönen sytyttää uimapuvussa
Alma Hätönen avoimena paineista: "Erittäin vaikea myöntää..."