Aku Sipola ja lääkäri-Wille muistelevat yhteistä lomamatkaansa – vatsatauti iski: "Katselin Youtubesta, miten tehdään pyyhkeistä vaippoja"
Aku lähti ystävänsä Willen kanssa kilpailemaan Amazing Race Suomen voitosta.
Näyttelijä Aku Sipola, 34, lähti tänään aikaisin aamulla elämänsä reissuun pitkäaikaisen ystävänsä, ylilääkäri Wille Komulaisen, 42, kanssa. Kaksikko on nimittäin yksi Amazing Race Suomen kilpapareista.
Aku ja Wille ovat tunteneet toisensa seitsemän-kahdeksan vuotta. He tutustuivat illanvietossa satuttuaan yhteisten ystävien kanssa samaan pöytään. Parivaljakolla klikkasi saman tien, ja Aku sanoo Willen oleen hänelle ensimmäinen vaihtoehto reissukaveriksi.
– Luulen, että hän valitsi minut siksi, että olen niin uskomattoman hyvää seuraa, Wille murjaisee ja nauraa.
– Se ei ole vitsi, vaikka hän nauraakin, Aku hymyilee.
Wille myöntää, että hän joutui kuitenkin hetken miettimään, lähteekö mukaan.
– Vaikka en hirveästi tee potilastyötä enää, ei julkisuus ole ehkä sellainen asia, jota haluaisin. Tämä formaatti on kuitenkin tosi jees ja meillä synkkaa Akun kanssa hyvin, ja minulla on sellainen fiilis, että tästä syntyy sellainen ydinmuisto loppuelämäksi.
Bali belly iski yhteisellä matkalla
Aku ja Wille ovat reissailleet aiemmin yhdessä Kaakkois-Aasiassa, ja tutuiksi kaksikolle ovat tulleet Thaimaa ja Indonesian Bali. Balilla he viettivät taannoin yhdessä joulun ja uudenvuoden.
– Se oli kiva reissu, mutta minulle tuli todella raju vatsatauti, Wille muistaa.
"Bali belly" voi olla toisinaan niinkin paha, että sen myötä joutuu sairaalaan nesteytykseen. Wille säästyi onneksi ilman sairaalareissua.
– Mutta kyllä minä siellä katselin Youtubesta, miten tehdään pyyhkeistä vaippoja. Vähän jännitti nukkumaan meneminen, Wille lausahtaa Akun revetessä nauramaan.