
Aku Hirviniemi sai Sonja-rakkaaltaan tukea ammatilliseen haasteeseen – ”Muutaman hermoromahduksen jälkeen hyvä lopputulos”
Aku Louhimiehen ohjaama Odotus-elokuva sai ensi-iltansa Suomessa viime perjantaina. Sen päärooleissa nähdään Inka Kallén, Aku Hirviniemi, Andrei Alén ja Adeliina Arajuuri.
Inkan ja Aku Louhimiehen yhdessä työstämä käsikirjoitus on saanut inspritaatiota Juhani Ahon vuonna 1893 julkaistusta romaanista Papin rouva.
Aku Hirviniemi avautuu seksikohtauksen tekemisestä: Vaati valmistautumista
Aku Hirviniemen, 38, roolihahmo on ammatiltaan pappi. Eikä mikä tahansa pappi, vaan molemmat kotimaiset kielet taitava kirkonmies. Akun suomenruotsalainen kihlattu Sonja Kailassaari, 42, pystyi tukemaan näyttelijää vuorosanojen harjoittelussa.
– Sonja auttoi kielen kanssa kotona. Sain ruotsinkielisestä tekstistä kaksi eri käännöstä, ja kun se oli sellaista vanhaa kirkkoruotsia, niin Sonjakaan ei aina ymmärtänyt kaikkia sanoja, Aku muistelee.

Aku Hirviniemi eläytyi Odotus-elokuvan kuvauksissa: Koin minua kohtaan tehdyksi jopa vääryyttä
Kielellinen lopputulos jääköön katsojien päätettäväksi, mutta ainakin Seiskan suomenruotsalaiselta toimittajalta Aku saa kehut suorituksestaan.
– Olen vähän kärsimätön ihminen. Sanotaanko näin, että muutaman hermoromahduksen jälkeen lopputulos oli hyvä. Se oli hauska haaste. Sain Odotuksesta itseluottamusta, ja voisin ehkä joskus näytellä jollain muullakin kielellä kuin suomeksi, Aku sanoo pilke silmäkulmassaan.