Aku Hirviniemen ja Janne Katajan bisnes kuralla: firmalla jättivelat ja turpeat tappiot
Nykyisellä rahavirralla firman seitsemän miljoonan euron lainan takaisinmaksuaika on peräti 999 vuotta.
Aku Hirviniemen, 40, ja Janne Katajan, 43, Tuotantoyhtiö Hihhihhii Oy on ajautunut vaikeuksiin.
Kahden edellisen tilikauden aikana tappiota on kertynyt yhteensä 630 172 euroa, ja lisäksi yritystä rasittaa seitsemän miljoonan euron velat. Asia selviää yrityksen viimeisimmistä tilinpäätöstiedoista.
Myös firman tilintarkastajan analyysi on kylmää luettavaa: hänen mukaansa firman kyky jatkaa toimintaansa sisältää olennaista epävarmuutta.
Lelukauppa tökkii
Aku Hirviniemi ja Janne Kataja perustivat firmansa vuonna 2002.
Aluksi yritys keskittyi tv-, elokuva- sekä tapahtumatuotantoon, mutta vähitellen Hihhihhii laajensi toimintaansa kiinteistöbisnekseen, palkka- ja laskutuspalveluiden tarjoamiseen sekä lelukaupoihin.
Riihimäen lisäksi firman lelukauppoja löytyy muun muassa Helsingin ja Tampereen Stockmannilta. Firman toimintakertomuksessa todetaan, että lelukauppabisnes isoine investointeineen on vetänyt yrityksen tulosta kuralle. Etenkin kun samaan aikaan kuluttajakäyttäytyminen on muuttunut muun muassa epävarman maailmantilanteen vuoksi.
Huumori yhdisti jo tenavina! Tältä Janne Kataja ja Aku Hirviniemi näyttivät vuosia ennen julkisuutta
Iso laina rasitteena
Balance Consultingin tuottaman analyysin mukaan Akun ja Jannen pitäisi saada firman tulorahoitus ripeästi kuntoon.
Mikäli rahavirta syystä tai toisesta heikkenee, yritys saattaa ajautua nopeastikin maksukykyongelmiin. Esimerkiksi nykyisellä rahavirralla firman seitsemän miljoonan euron lainan takaisinmaksuaika on peräti 999 vuotta.
Analyysin mukaan firman heikko velanhoitokyky ja korkea velkaantuneisuus on vaarallinen yhdistelmä.
Huolestuttavista luvuista huolimatta yrityksellä on omaa pääomaa hieman yli miljoona euroa, joista suurin osa on sidottua omaa pääomaa. Vapaa oma pääoma on sen sijaan pakkasella 110 185 euron verran. Balance Consultin on antanut yritykselle luokituksen miinus C eli välttävä.
Toimintakertomuksesta selviää, että Akulla ja Jannella on selkeä näkemys firman toiminnan jatkuvuudesta.
– Strategiansa mukaisesti yhtiö myy ja tuottaa aktiivisesti televisio-ohjelmia ja sillä on tällä hetkellä sopimukset kolmen televisiosarjan tuottamisesta, Hihhihhiin kesäkuun 27. päivänä julkaistussa toimintakertomuksessa paljastetaan.
Aku Hirviniemen tähdittämät tv-tuotannot hyllytettiin – näin kanava kommentoi
Työt lähtivät alta
Koska Akun ja Jannen firman tuloksen suunnitelmissa on keskittyä ydinosaamisen eli tv-ohjelmien tuottamiseen, Akun tuore seksiviestiskandaali ei olisi voinut tulla pahempaan saumaan.
Kun Seiskan paljastama seksiviestiskandaali lävähti julkisuuteen, Akulta on lähtenyt useita työtehtäviä.
Ensin Aku sai lähteä Helsingin kaupunginteatterin näytelmästä, sitten hänen ja Iiro Rantalan pikkujoulukiertue peruttiin ja nyt Aku on jäänyt sairauslomalle.
Vielä Akun sairausloman aikana on tullut julki uusia, jo valmiiden töiden peruutuksia. Luonnollisesti negatiiviset uutiset synkistävät entisestään Akun ympärillä vellovaa mainehaittaa, eikä negatiivinen noidankehä ole omiaan vahvistamaan yrityksen tilaa.