
Aki Linnanahteelta shokki-ilmoitus: "Itkujen aika tulee"
Radionuontaja Aki Linnanahde, 43, ilmoitti suuresta päätöksestään aikaisin maanantaiaamuna 31.10.
Aki Linnanahde on päättänyt lopettaa Radio Novan aamujuontajana. Mies kertoi päätöksestään sosiaalisessa mediassa pitkän viestin saattelemana. Aki kertoo, että hänen lopettavan 20. marraskuuta eli kuukauden päästä.
- LOPETAN RADIO NOVAN AAMUSSA 30.11. Vihdoinkin on mahdollista kertoa teille päätökseni, jonka kerroin tiimille ja talon johdolle jo kesäkuun alussa. Olen luonnollisesti halunnut kunnioittaa heidän toiveitaan asian viestimisessä. Aamun uusista kuvioista kuulet lähiaikoina, mutta voin jo itsekin kertoa, että Minna ja Markus jatkavat normaalisti, mikä on mahtava juttu. Tuntuu kivalta lähteä, kun tiedän, että kuuntelijat saavat kuulla erinomaista aamuradiota, eikä työkavereista kukaan jää vuokseni pulaan. Olemme nousseet Suomen kuunnelluimmaksi aamuohjelmaksi ja tulevaisuuskin kuulostaa hyvältä, Aki kirjoittaa Instagram-tililllään.
Jösses, mikä viinalasti! Aki Linnanahde roudasi kesäjuhliin kahmalokaupalla alkoholia
Vaikka päätös syntyi aiemmin, ei se luonnollisestikaan ollut helppo.
- Omalla kohdallani ei pääty vain työtehtävä. Tässä päättyy kokonainen elämänvaihe. Kun ohjelmamme alkoi 6,5 vuotta sitten, perheessäni asui vielä kolme lasta saman katon alla. Tammikuussa viimeinen enää kotona asuvista lapsista täyttää 18v. Lapsiperhearki on muuttunut aikuisten lasten vanhemmuudeksi. Haluan kyläillä arki-iltoina lasteni luona. Katsoa yhdessä Netflixiä klo 21 jälkeen. Antaa heille sitä aikaa ja tukea, mitä he tässä elämäntilanteessa kaipaavat omien kiireidensä keskellä. Ihan riittävän kauan on tanssittu minun pillini mukaan.
- Perhetilanteeni mahdollistaa myös töiden tekemisen paikasta riippumatta. Nuorimmainen on vielä hetken lukiossa, koko muu perhe pystyy jo nyt tekemään etätöitä kuten minäkin, kun jätän aamuradion. Neliöt Helsingissä vaihtuvat pienempiin. Perheellemme rakkaassa Turun kodissamme tulee palamaan valot arkenakin. Aion olla myös palmun alla. On aika panostaa enemmän omaan hyvinvointiin.
Aki kuitenkin mainitsee, että työt jatkuvat vielä Radio Novalla, vaikkakin erilaisilla merkeissä.
- Sinällään työpalettini säilyy entisellään, mutta painotukset muuttuvat. Olen ensi kesänä äänessä Radio Novan iltapäivissä. En siis hylkää radiota, lopetan vain 5x viikossa tekemisen. Isoimmin minua työllistävät podcastit. Tulen tekemään myös kirjoja, somea ja puhujakeikkoja ihan kuten tähänkin asti. Uutena asiana konsultoin Bauer Median sisältöjen parissa, Aki kertoo.
- Radio Novan aamusta lähteminen mahdollistaa paitsi virkeämmät aivot, myös selvästi lisää tunteja haluamiini asioihin, ennen kaikkea perheelle ja itselleni, mutta myös podcastien kehittämiseen. Itkujen aikakin tulee marraskuun lopussa, mutta sitä ennen teemme aamustasi paremman, myös tänään.
Myös Radio Nova jakoi omalla Instagram-tilillään Aki Linnanahteen kirjoituksen.
Uusioperheen isä Aki Linnanahde avoimena: ”Tämän olisi voinut joku kertoa mulle 20 vuotta sitten”