Aki Linnanahde loukkaantuneen koiransa voinnista: "Pipsa ei ole menettänyt huumoriaan"

Aki Linnanahde kertoo Pipsa-koiransa tuoreista kuulumisista.
Podcast-isäntä Aki Linnanahde, 45, päivitti perheen koiransa kuulumisia.
Aki Linnanahde on palannut Espanjan lämmöstä Suomeen. Aki on päivitellyt huolestuneiden someseuraajiensa iloksi kuulumisia myös 12-vuotiaan Pipsa-koiran voinnista. Aiemmin Aki kertoi, että koiralle piti tehdä oikeaan takajalkaan operaatio.
– Pipsan polvi vahvistuu joka päivä. Kuukausi sitten kerroin viimeksi kuulumisia ja silloin tää mimmi vielä ontui oikeaa takajalkaa, eikä ulkona voinut kuin piipahtaa tarpeilla. Nyt tehdään jo hissukseen köpötellen 20min lenkkejä kolmesti päivässä ja päälle vielä pienet fysiot, Aki kirjoittaa Instagramissa.
Keskiviikkona (24.4.) vietettiin Suomen Kennelliiton järjestämää valtakunnallista koiranpäivää. Moni eläinrakas Akin seuraaja iloitsikin tiedosta, että Pipsa on edelleen leikkisä.
– Missään kohtaa Pipsa ei ole menettänyt huumoriaan, mutta huomaa kyllä miten paljon pirteämpi se on nyt kun pääsee ulos ja liikkumaan. Melkein pitää jo hillitä, että ei innostu liikaa tanssimaan kun innostuu.
Mittelspitz-rotuisen Pipsan kuntoutus kuitenkin jatkuu.
– Parin kuukauden päästä tää reipas kuntoutuja pääsee taas tutulle asemapaikalleen omenapuun alle nauttimaan kesäpäivistä. Sitä ennen mennään päivä kerrallaan.