Aira Samulin varautuu yllätysvieraisiin – matkustaa viikoittain Hyrsylän mutkaan

Hyrsylän mutkassa ollaan karjalaiseen tapaan niin vieraanvaraisia, että kattaus on Aira Samulinin, 94, mukaan aina valmiina sadalle yllätysvieraalle.
Aira kertoo, että koronavuonna matkailu luonnollisesti tyrehtyi. Hän uskoo, että ihmiset löytävät ainutlaatuisen Hyrsylän mutkan uudelleen.
– Tämä on niin uniikki kohde Suomessa ja koko maailmassa, ja olenhan minäkin ainutlaatuinen, Aira nauraa.

Airan toinen koti on Helsingin Bulevardilla, josta hän matkustaa joka viikko Hyrsylän mutkaan siltä varalta, että turisteja tupsahtaa yhtäkkiä kylään. Muutoin siellä jöötä ja taloa ylläpitää Airan pojantytär Kiti Samulin, jonka kätevistä käsistä syntyvät kaikki vieraille tarjottavat herkut.

Aira ei vielä tiedä, mitä Hyrsylän Mutkalle tapahtuu, kun hänestä aika jättää. Hän on pysynyt terveenä ja touhottanut menemään, että ei ole ollut aikaa miettiä moisia.
Aira Samulin lapsuudestaan: Aivan kuin olisi elänyt Kalevalaa
Ennen sotia Suomelle kuulunut Hyrsylän mutka sijaitsi Suojärven kunnassa Raja-Karjalassa, ja siellä puhuttiin liivin kieltä.
Hyrsylän mutka sai uuden elämän Airan ansiosta, kun hän perusti Lohjan Hyrsylän kylään vuonna 1983 matkailunähtävyyden ja nimesi sen Hyrsylän mutkaksi.
Arkkitehtien ja historian asiantuntijoiden kanssa yhteistyössä rakennettu hirsilinna miljöineen on ainutlaatuinen matkailukohde, jossa voi aistia aidon karjalaisen tunnelman. Siellä voi ihailla myös Airan musekokoelmaa, johon kuuluu muun muassa vanhoja astioita, lelu-, nukke- ja nallekokoelma, sota-aikainen tykki ja veturi.
Lähteet: sotamuistomerkit.fi, Aira Samulinin elämäkerta