Elokuva-arvio: Midsommar - Loputon yö - "Häiriinnyttävä katselukokemus"
Yhdysvaltalaisen Ari Asterin (Hereditary – pahan perintö) innolla odotettu toinen kauhuelokuva sukeltaa pohjoismaiseen pakanamytologiaan kieroutuneella mielikuvituksella. Groteskin ja karnevalisoidun pintansa alla Midsommar on kuitenkin ennen kaikkea psykodraama, joka käsittelee parisuhteen päättymistä liki bergmanilaisella ankaruudella.
Hirvittävän perhetragedian kokenut Dani (Florence Pugh) päättää seurata vieraantunutta poikaystäväänsä Christiania (Jack Reynor) ja tämän opiskelutovereita ainutlaatuiselle matkalle Ruotsiin. Tarkoitus on osallistua juhannuksen juhlintaan syrjäisessä kylässä, josta heidän paikallinen ystävänsä on kotoisin. Dani myös toivoo, että hän ja Christian löytäisivät toisensa uudelleen rakastavaisina.
Muinaisia uskomuksia ja rituaaleja noudattava yhteisö ottaa vieraat avosylin vastaan kirkkaan keskiyön auringon alla. Pikku hiljaa idylli muuttuu kuitenkin painajaiseksi, kun vanhat tavat paljastavat pimeän ja sairaan kääntöpuolensa.
Midsommar on elokuva, josta tietää heti alussa, ettei sen päähenkilöille käy hyvin. Tämä ei kuitenkaan haittaa intensiivistä katselukokemusta, joka on pikemminkin häiriinnyttävä kuin pelottava. Ilmeinen esikuva The Wicker Man (1973) heittää varjonsa, mutta ei tukahduta elokuvan omaa ääntä.
Kaksi ja puolituntisena Midsommar koettelisi kauhun tarinakestävyyden rajoja, jos se olisi puhdasverinen genrefilmi. Aster on kuitenkin luonut elokuvan erosta, surusta, kuolemasta ja ahdistuksesta, joita käsitellään kauhun mekanismien avulla.
Midsommar onkin elokuva, joka herättää lähes yhtä suurta närkästystä temaattisella haastavuudellaan kuin kuvastonsa vastenmielisyydellä.
Kauhudraama. O: Ari Aster. N: Florence Pugh, Jack Reynor, William Jackson Harper, Will Poulter. (USA 2019). 148 min.
* * * *