Elokuva-arvio: Late Night - "Hapokas draamakomedia median murroksesta talk show -tähden silmin!"

Late Night
Mainos
Mainos päättyy

Amerikkalaista televisiomaailmaa käsittelevät draamat ja komediat ovat lajityyppi, jonka parissa on luotu niin mestariteoksia (Kasvot kuvaruudussa, Broadcast News – suora lähetys) kuin helposti unohdettavaa hömppää (Aina lähelläsi, Morning Glory).

Late Night sijoittuu turvalliseen välimaastoon. Hyväntahtoinen ja hieman hapokas draamakomedia kertoo median murroksesta legendaarisen talk show -tähden silmin.

Emma Thompson on Katherine Newbury, eräänlainen naispuolinen versio David Lettermanista, joka on ollut television myöhäisiltojen keskusteluviihteen kuningatar jo lähes kolme vuosikymmentä. Vuosien saatossa Katherine on kuitenkin muuttunut kyyniseksi ja alentuvaksi juontajaksi, jonka katsojaluvut ovat roimassa laskussa. Kaapeliyhtiössä kiertää myös huhu Katherinen korvaamisesta sovinistisella tähtikoomikolla. Nostaakseen katsojalukujaan Katherine palkkaa käsikirjoitustiimiinsä nuoren aloittelevan koomikon, intialaistaustaisen Mollyn, jonka edellinen työpaikka oli kemiantehtaalla.

Late Night on lämminhenkinen tarina kahden sukupolven kohtaamisesta alalla, jossa menestyminen nykypäivänä tarkoittaa lemmikkikoiransa peppua haistelevien tubettajatähtien jututtamista. Thompson on ristiriitaisessa pääroolissa napakymppi ja onnistuu herättämään sääliä sekä suuttumusta.

Mollyna nähtävä Mindy Kaling on myös käsikirjoittanut leffan, joka valaisee kiinnostavasti talk show -ohjelmien tekoprosessia. Mollyn hahmo itsessään jää kuitenkin hieman vajaaksi, sillä show kuuluu yksinoikeudella Thompsonille. Lisäkierroksia tämän hahmoon saadaan parkinsonia sairastavalla aviomiehellä, jota esittää aina erinomainen John Lithgow.

Mainos
Mainos päättyy

Draamakomedia. O: Nisha Ganatra. N: Emma Thompson, Mindy Kaling, John Lithgow, Hugh Dancy. (USA 2019). 102 min.

* * *

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan