Katso logo

Yllätysveto! Ismo Leikolalta uusi aluevaltaus

Yllätysveto! Ismo Leikolalta uusi aluevaltaus

Stand up -koomikon elämästä kertova elokuva saa ensi-iltansa loppuvuodesta.

Mainos
Mainos päättyy

Vuonna 2014 Ismo Leikola valittiin maailman hauskimmaksi henkilöksi. Marraskuussa 2024 valkokankaalle tulee Ismo Leikolan elämästä kertova elokuva. ISMO – Maailman hauskin ulkopuolinen kertoo tarinan Jyväskylässä kasvaneesta Ismosta. Ismo on ujo poika, jolla on vilkas mielikuvitus ja hänellä on vaikeuksia kuulua joukkoon.

Parikymppisenä Ismo löytää itselleen täydellisen ilmaisumuodon, joka on vielä uutta Suomessa – stand up -komiikan. Mies nousee nopeasti Suomen menestyneimmäksi stand up -esiintyjäksi, mutta se ei riitä. Hän lähtee luomaan uraa Yhdysvaltoihin.

Elokuvaan on haastateltu Ismon läheisiä. Lisäksi elokuvassa esiintyvät esimerkiksi Jay Leno sekä Gabriel ”Fluffy” Iglesias.

Katso videolta elokuvan virallinen teaser.

Mainos
Mainos päättyy

Menestystä kahdella mantereella

Ismo Leikola muutti Yhdysvaltoihin vuonna 2015 ja alkoi luora uraa ”rapakon takana”. Hän on Suomen kansainvälisesti menestynein stand up -koomikko. Hän esiintyy sekä Suomessa että ulkomailla loppuunmyydyille saleille ja netissä videot keräävät miljoonia katsojia. Ei siis ihme, että tämä uratarina halutaan vangita valkokankaalle.

Elokuva saa ensi-iltansa Suomessa 1.11.2024

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan