Ylen uutuussarja Sekunnit puhuttaa somessa – katsojilta harvinaisen yksimielinen reaktio

Sekunnit-sarjassa tapahtuu valtava junaonnettomuus, joka järkyttää koko Suomea.
Ylen uusi draamasarja Sekunnit starttasi torstaina 4. huhtikuuta. Sarjassa näyttelevät muun muassa Leena Pöysti, Juho Milonoff ja Mikko Kauppila.
Sarja on saanut osakseen kovasti hehkutusta Yle Areenan Facebook-sivuilla. Faneilla vaikuttaisi olevan melko yhtenäinen mielipide. He nimittäin pitivät näkemästään.
– Katsottu on ja tykkäsin! Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja moniulotteisia ja näyttelijät loistavia, Hanna kertoo.
– Erinomainen sarja! Mikko Kauppila oli minulle uusi tuttavuus. Teki hienon roolin. Pöysti on aina huippu, Jaana sanoo.
– Tosiaan hyvä sarja, mielenkiintoisia henkilöitä, ei pidäkään olla mitään onnettomuustutkinnan realistista dokumentointia, draamaa tässä katsotaan! Todellisuudessakin tapahtunutta sopivasti, kemikaalivaunutkin, Ritva toteaa.
– Katsottu on ja varmaan katson vielä toisenkin kerran. Niin hyvä ja näyttelijät loistavia ja käsikirjoittajalla on hyvin draamantaju ja luontevaa naljailua henkilöitten kesken, teki sarjasta niin luontevan ja toden tuntuisen, Pirren suusta kuuluu.

– Mie en yleensä sarjoja katso, mutta tää vei mukanaan samantein, suosittelen, Seppo toteaa.
– Koukutti niin, että piti ahnehtia viikonloppuna koko sarja. Toivottavasti tulee toinen kausi, Pia toivoo.
– Suomella on taas hyvää tarjottavaa kansainväliseen levitykseen. Tällä sarjalla tulee olemaan kysyntää, menestystä. Teollinen vientimme ei vedä, mutta kulttuurimme, sen tuotokset, ovat kovasti haluttuja, Ulla uskoo.
– Tämä oli erittäin hyvä! Se jäi tosin askarruttamaan, että miksi osassa autoista oli rekisterikilvissä väärä kirjasintyyppi, Olli miettii.
– Oli ihan superhyvä sarja. Harmi kun ei oo vielä jatkoa. Mun piti katsoa vain yksi jakso päivässä, noh ei se ihan niin mennyt. Kahtena päivänä katsottu kaikki, Sanna sanoo.

– Ihan yllätyin kun "Mahdoton tapaus" jaksojen välillä katsottiin sekunnit. En ole suomalaisten sarjojen suuri ystävä, mutta tämä oli ihan kiinnostava. Ja sikäli outoa kun en ole pitänyt Pöystistä oikein missään sarjassa/roolissa aiemmin ja esim Syke jäi melkein hänen roolinsa takia katsomatta. Nyt hänellä on vihdoinkin kiinnostava hahmo, Raija virkkoo.
Sekunnit-sarjassa tapahtuu valtava junaonnettomuus idyllisessä pikkukaupungissa. Tapahtuma järkyttää koko Suomea, ja onnettomuustutkija Marita Kaila (Pöysti) joutuu uransa vaikeimman tapauksen eteen. Hän yrittää tiimeinensä selvittää, mikä johti kymmenien henkilöiden kuolemaan. Samalla tutkinta nostaa esiin tragedian Maritan omasta menneisyydestä.
Sekunnit Yle Areenassa ja torstaisin TV1-kanavalla.