Yle: Pikku Kakkosen Reppu-Heppu Jaakko Loukkola, 35, on kuollut

Yle uutisoi Loukkolan menehtyneen yllättäen maanantaina.
Näyttelijä, muusikko ja ohjaaja
Jaakko Loukkola on kuollut, Yle uutisoi. Vuonna 1987 syntynyt Loukola menehtyi yllättäen maanantaina 5.6.2023.
Jaakko Loukolan erikoisalaa oli lasten ja nuorten kiertueteatteri. Hänen mahdollisesti tunnetuin hahmonsa oli Reppu-Heppu, joka nähtiin Pikku Kakkosen Seikkailukoneessa vuodesta 2017 lähtien. Hän nauratti ja laulatti lapsia kyseissä roolissaan myös monissa live-tapahtumissa.
– Reppu-Heppu on hieno ja rakastettava hahmo. Olemme kaikki järkyttyneitä uutisesta. Toivomme omaisille voimia sekä rauhaa surutyöhön, kommentoi lastenohjelmien päällikkö Markku Mastomäki Ylellä.
Kirsi Alm-Siira mokasi uutislähetyksessä
Loukkola näytteli uransa aikana useissa teattereissa. Syyskuussa 2022 hän kertoi Hämeen Sanomien haastattelussa olevansa yrittäjä, jota korona koetteli kovalla kädellä.
– Menetin kaikki, mitä olen elämässäni saanut aikaiseksi. En olisi koskaan voinut uskoa, että voi tippua sellaiseen kuoppaan, hän kertoi.
Syksyllä työtilanne oli kuitenkin parantunut. Artikkelista käy myös ilmi, että Loukkolalla on kolme lasta.