Viime kauden Putous-hahmo aiheutti Pilvi Hämäläiselle ikävän vaivan: ”Ei enää ikinä”

Vuonna 2017 ensimmäisen kerran Putous-ohjelmassa nähty Pilvi Hämäläinen on mukana myös ohjelman 14. kaudella, joka nähdään helmikuussa Maikkarilla.
Viime kaudella Hämäläinen loi Pönttö-nimisen sketsihahmon, hellyttävän koiran, joka osasi puhua. Näyttelijä oli toteuttanut vieläpä hahmon puvun itse. Puvussaan näyttelijällä oli fyysiset oltavat, sillä Pönttö liikkui nelinkontin.
Pönttö ihastutti suomalaisia ja se eteni sketsihahmokisassa toiseksi. Hämäläinen joutui olemaan siis koko kauden kontallaan ohjelman sketsihahmo-osioissa. Sen seurauksena näyttelijälle tuli ikävä vaiva.
– Ajattelin viime kerralla, että teen itselleni tällaisen fyysisen vaikeuden ja yritän suoriutua siitä mallikkaasti. Nyt ajattelen, ettei ikinä enää hirveyttä ja kauheutta. Mun polvet eivät ole vieläkään normaalit.
– Luulen, että Pönttönä olo on vaikuttanut siihen, että polvissani on edelleen jotain häikkää, hän jatkaa.
Hämäläinen on saanut uuteen sketsihahmoonsa apua myös naapuriltaan, joka oli ommellut tälle paidan. Uudessa sketsihahmossa hän tuo esiin herkkyyttään.
– Annan sisimpäni laulaa. Päästän sisäisen herkkyyteni valloilleen, Hämäläinen demonstroi.
Tässä ovat uudet Putous-tähdet – mukana Salkkarit-näyttelijä