Katso logo

Varo juonipaljastuksia! Shokkikäänne Kauniissa ja rohkeissa: kiistelty hahmo pääsee hengestään

Varo juonipaljastuksia! Shokkikäänne Kauniissa ja rohkeissa: kiistelty hahmo pääsee hengestään
Kauniit ja rohkeat

Ensi viikon jaksoissa selvitellään dramaattisen kuolemantapauksen jälkipyykkiä.

Mainos
Mainos päättyy

Tieto Steffyn ja Sheilan aiemmasta väkivaltaisesta riidasta leviää myös Brooken korviin. Hope ja Brooke uskovat, että tämä on vasta alkua suurempaan välienselvittelyyn. He eivät kuitenkaan tiedä viimeisimmistä tapahtumista.

Kotiin palannut Finn yrittää selvittää Steffyltä, mitä on tapahtunut. Lopulta Steffy saa kerrottua, että hän suojeli kotia veitsen avulla Sheilan sisään tunkeutumiselta. Sheila on kuollut.

Ridge ja Thomas keskustelevat rakkauskuulumisista. Carter kuitenkin syöksyy paikalle ja kertoo saaneensa poliisituttavalta dramaattisen viestin Sheilan menehtymisestä.

Mainos
Mainos päättyy

Finnin äärimmäinen reaktio tulee yllätyksenä Steffylle, Ridgelle ja Thomasille. Hope kuitenkin ymmärtää Finnin surun ja järkytyksen.

Poliisit ovat yhä epäileväisiä siitä, että Steffyn toiminta olisi ollut itsepuolustusta. Myös Deacon syyttää Steffyä suunnitelmallisuudesta. Steffy vakuuttaa, ettei halunnut tappaa Sheilaa.

Kauniit ja rohkeat MTV3:lla maanantaista perjantaihin.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan