Vappu Pimiä kertoo tunteikkaasta TTK-jaksosta: "Vaikein lähetys koskaan"

Tanssii tähtien kanssa -ohjelman Roosa nauha -lähetys sai tunteet pintaan.
Tanssii tähtien kanssa -ohjelman 29. lokakuuta nähdyssä lähetyksessä kerättiin varoja suomalaiselle syöpätutkimukselle yhdessä Roosa nauhan, tähtioppilaiden ja suomalaisten artistien kanssa.
Lähetyksen jälkimainingeissa juontaja Vappu Pimiä muisteli edesmennyttä Aira Samulinia.
– Suru-uutinen kosketti todella paljon. Juttelimme viime sunnuntaina Jorma Uotisen kanssa täällä, kun tiesimme, ettei Aira ole tulossa. Silloin jo sanoin Jormalle, että mielessäni Aira on kuolematon, vaikka ei hän tietenkään sitä ole.
Vappu kertoo, että hän koki Airan kulkevan kuolemattomuuden viitan kanssa. Juontaja sanoo järkyttyneensä kuultuaan tiedon Airan kuolemasta maanantaina 23. lokakuuta.
– Tiesin, että hän ei pienestä syystä täältä jää pois. Silti uutinen järkytti, Vappu kertoo.
Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa on tehty vuodesta 2006 lähtien, ja Aira oli lähes jokaisessa jaksossa mukana.
Lähetyksen teema kosketti Vappua syvästi. Roosa nauha -livelähetyksessä teemana oli lasten syövät.
– Heittämällä vaikein koko kauden lähetyksistä. Tässä ollaan tosi tärkeän asian äärellä. Varsinkin, kun lasten syövät olivat teemana. Henkilökohtaisesti varmaan vaikein, mitä on ollut koskaan.

Vappu valmistautui tunteikkaaseen iltaan katsomalla insertit etukäteen, jottei itku valtaisi kesken livelähetyksen. Inserteissä nähtiin syöpään sairastuneiden tarinota.
– Mun tapani valmistautua on katsoa insertit etukäteen. Eilen illalla itkin tunnin verran, Vappu kertoo lähetystä edeltävästä illasta.
Juontaja kertoo, että lähetyksessä oli myös tärkeää luoda tunnelmaa toiveikkuudesta.
– Pidetään hyvää fiilistä, vaikka siellä on niitä surullisiakin sävyjä. Tässä illassa on paljon sävyjä.
Vappu pitää itsestään hyvää huolta vapaa-ajallaan. Hän käy avannossa talvisin, ja juonnot hän opettelee lenkkipoluilla. Suurimmaksi hyvinvoinnin lähteeksi hän nimeää perheensä, jolle hän omistaa suurimman osan vapaa-ajastaan.
TTK-kilpailija Emma Kimiläisen kylkiluu meni poikki − kertoo nyt voinnistaan
Tanssii tähtien kanssa sunnuntaisin MTV3-kanavalla.