Katso logo

Vanha tuttu palaa Emmerdaleen erinäköisenä – hurmuri tuo mukanaan hurjia käänteitä

Vanha tuttu palaa Emmerdaleen erinäköisenä – hurmuri tuo mukanaan hurjia käänteitä

Kylään saapastelee pitkään poissa ollut hahmo.

Mainos
Mainos päättyy

MTV3:lla pyörivän Emmerdale-sarjan näyttelijäkaarti täydentyy pian uudella komistuksella, jonka roolihahmo on ollut kuitenkin sarjassa mukana jo pidemmän aikaa. Älä lue eteenpäin, mikäli et halua tietää juonipaljastuksia sarjasta.

Iskee silmänsä Belleen

Kymmenen vuotta poissa ollut Thomas ”Tom” King palaa kylän väen elämään keskiviikkona 3. heinäkuuta esitettävässä Emmerdalen jaksossa. Tom Kingin roolissa aloittaa uutena brittinäyttelijäJames Chase, 28. James Chase on esiintynyt myös toimintaelokuvassa Art of Love (2023) ja tehnyt äänitöitä.

Tom astelee entisen rakkaansa Belle Dinglen (Eden Taylor-Draper) luokse. He päättävät tavata pian uudelleen. Kipinä on tallella ja kaksikon välille viriää romanssi, jossa kumpikin on mukana vakavilla aikeilla. Ajan myötä taivaalle alkaa kuitenkin kerääntyä hyvin synkkiä pilviä ja Tomin todellinen luonto paljastuu Bellelle.

Mainos
Mainos päättyy
Belle ja Tom King (James Chase) ihastuvat toisiinsa uudelleen.
Belle ja Tom King (James Chase) ihastuvat toisiinsa uudelleen.

Traumaattinen menneisyys

Thomas ”Tom” Kingiä on nähty sarjassa useaan eri otteeseen. Thomas Kingiä on esittänyt Emmerdalessa yhteensä neljä eri näyttelijää. Jack Ferguson vuosina 2004–2006, Connor Hill vuonna 2010 sekä Mark Flanagan vuosina 2012–2013.

Thomas "Tom" Kingin hahmo nähtiin Emmerdalessa ensi kertaa vuonna 2004, kun hänen äitinsä Colleen King kertoi Carl Kingille (Tom Lister) haluavansa avioeron ja kielsi Carlia tapaamasta lapsiaan. Tom on asunut äitinsä kanssa Saudi-Arabiassa.

Tomin elämä ei ole ollut helppoa, sillä hänen etäinen isänsä, Emmerdalen pahiksiin lukeutuva Carl King koki sarjassa väkivaltaisen kuoleman. Nuorta Tomia järkytti myös tieto siitä, että Carl-isä yritti raiskata Chasin, joka kalautti Carlia kalloon. Carlin murhasi kuitenkin oikeasti Cameron Murray. Thomas King tahtoo, että häntä kutsutaan Tomiksi isoisänsä Tom Kingin tapaan. Varakas isoisä Tom King kuoli puolestaan poikansa Carl Kingin toimesta.

Kaikki eivät ilahdu

Tomin paluun myötä Emmerdalessa tullaan näkemään jaksojen edetessä pidemmälle useampia hurjia juonikuvioita. Kaikki eivät ilahdu Tomin paluusta, sillä esimerkiksi Tomin suhde setäänsä Jimmy Kingiin on menneiden tapahtumien vuoksi pulmallinen. Tomin stalkkaamaksi joutunut Chas (Lucy Pargeter) on puolestaan kauhuissaan. Tom on kantanut kaunaa Chasiä kohtaan, koska hän luuli Chasin tappaneen hänen isänsä Carl Kingin.

Mainos
Mainos päättyy
Chasillä on huonoja muistoja Tomista.
Chasillä on huonoja muistoja Tomista.

– Tomin elämän sen aikainen synkkyys epäilemättä vaikutti Chasiin. Tom oli kamala hänelle. Hän todella oli, James Chase sanoo Digital Spyn haastattelussa.

Hän antaa osviittaa kaksikon tulevista käänteistä.

– Me tulemme todellakin käsittelemään sitä aihetta uudelleen, mutta enemmän siltä kantilta, että Tomista tuntuu, että hän on kääntänyt uuden lehden, James Chase paljastaa.

– Hän (Tom) oli hyvin nuori ja täynnä tunteita, kun hän joutui käsittelemään näitä asioita. En usko, että hän tiesi, kuinka selvitä niistä, James kuvailee roolihahmonsa taustoja.

Emmerdale MTV3:lla maanantaista perjantaihin kello 18.00. Tuplajaksot 24.6. alkaen.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan