Uutta tietoa Harry Potter -sarjasta – julkaisuajankohta selvillä

Harry Potter -kirjasarjasta tehdään uusintaversio tv-sarjan muodossa.
HBO kertoi vuonna 2023 aikovansa tehdä ikonisesta Harry Potter -kirjasarjasta tv-sarjan. Sarjan on määrä saada ensi-iltansa vuonna 2026, kertoo The Hollywood Reporter.
– Emme ole yrittäneet piilotella innostustamme Harry Potterista. Viimeisin elokuva tehtiin yli 12 vuotta sitten, David Zaslav sanoo yhtiön tiedotteessa.
Zaslav tapasi muutama viikko takaperin Harry Potterin luojan J.K. Rowlingin Lontoossa. Kirjailija kokousti HBO:n ja Warner Bros:n pääjohtajien kanssa. Osapuolet ovat Zaslavin mukaan innoissaan kirjasarjan uudelleenherättämisestä.
Sarjaa alettiin kehitellä jo vuonna 2021, mutta se sai vihreää valoa vasta viime vuonna. Suunnitelmana on kehittää useampi kausi kirjojen pohjalle, joita tullaan julkaisemaan kymmenen vuoden ajan.
Fanit vastustavat Harry Potter -sarjaa kiivaasti: ”Tämä ei saisi olla laillista”

Kirjasarjan jokaisesta teoksesta tehtiin oma elokuvansa vuosien 2001-2011 välillä. Elokuvan pääroleissa näyttelivät Daniel Radcliffe (Harry Potter), Emma Watson (Hermione Granger) ja Rupert Grint (Ron Weasley).