Katso logo

Uutta Perhoset-elokuvaa kuvataan parhaillaan Seinäjoella

Uutta Perhoset-elokuvaa kuvataan parhaillaan Seinäjoella

Uutuuskomedian pääosissa nähdään Aksa Korttila ja Jani Volanen, merkittävissä rooleissa myös Leea Klemola ja Alex Anton.

Mainos
Mainos päättyy

Seinäjoella kuvataan parhaillaan Perhoset-komediaelokuvaa. Elokuvan pääosia näyttelevät Aksa Korttila ja Jani Volanen. Merkittävissä rooleissa esiintyvät myös Leea Klemola ja Alex Anton. Lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Katja Küttner, Jarkko Pajunen, Eeva Soivio, Aleksi Holkko, Miro Lopperi ja Hannu-Pekka Björkman.

Tiedotteen mukaan hyvänmielen elokuva Perhoset on moderni komedia itsensä löytämisestä. Kun elinkeinoministerin (Klemola) maakuntamatka ei mene ollenkaan suunnitelmien mukaan, kohtaavat ministerin avustaja, ylisuorittava milleniaali-tytär Siiri (Korttila) ja tämän yltiöoptimistinen isä Petri (Volanen) yllättäen Seinäjoella. Molempien kohellus kesäisenä viikonloppuna saavuttaa lakipisteensä ja kulissit kaatuvat rytisten samalla, kun tango soi.

Alman elämä on pitänyt sisällään runsaasti epäoikeudenmukaisuutta - näin hän käsittelee vihaansa

Uutta Perhoset-elokuvaa kuvataan parhaillaan Seinäjoella
Mainos
Mainos päättyy

Perhoset-elokuvan ohjaa Jenni Toivoniemi, joka on aikaisemmin ohjannut muun muassa elokuvan Seurapeli ja Sundancessa palkitun lyhytelokuvan Treffit

Perhoset nähdään elokuvateattereissa 2024

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan