Uutisankkuri Teresa Meriläinen-Aho paljastaa yllättävän taustansa

Teresa Meriläinen-Aho asui pitkään ulkomailla.
Teresa Meriläinen-Aho on tunnettu ruutukasvo MTV:n uutis- ja ajankohtaisohjelmista. Hänellä on takanaan monipuolinen ura.
Video: Ripsa Koskinen-Papunen tekee paljastuksen
Teresa vietti lähes kaksi vuosikymmentä ulkomailla toimien muun muassa tiedottajana Euroopan parlamentissa. Paluu Suomeen tapahtui vuonna 2011, jolloin hän oli ensin kesätöissä Yleisradiossa ja aloitti sitten MTV Uutisissa.
– Esimerkiksi New Yorkissa, Lontoossa ja Amsterdamissa asumisesta olen jäänyt kaipaamaan sitä, että näet omin silmin jotain suuria tapahtumia. Haukot henkeäsi ja mietit, että miten tällaista voi olla, Teresa kertoo.
– Suomessahan sellaista ei oikein ole, ei hyvässä eikä pahassa. Viiden miljoonan maassa ei tapahdu asioita samalla sykkeellä kuin vaikka USA:ssa. Suomi on kuitenkin ihana pienuudessaan ja turvallisuudessaan. Kaikki pelaa, Teresa kiittelee.
Unelmahaastateltava?
Uutisankkurin toimen lisäksi Teresa on juontajana Huomenta Suomessa ja Viiden jälkeen -ohjelmassa ja tekee haastatteluja. Ohjelmien tekijät usein kehuvat tuotantotiimin ilmapiiriä, mutta Teresa on huomannut myös muissa saman tunteen.
– Vieraat jäävät usein pitkiksi ajoiksi lämpiöön lähetyksen jälkeen. Heitä ei meinaa saada lähtemään kotiinsa ollenkaan, Teresa nauraa.
Mtta kuka olisi Teresan unelmien haastateltava?
– Varmaan joku kulttuuri-ihminen, näyttelijöistä esimerkiksi Meryl Streep. Hän on vain niin loistava näyttelijä, Teresa kehuu.
– Toisaalta olisi kiinnostavaa haastatella amerikkalaisia poliitikkoja – tai vaikkapa Michelle ja Barack Obamaa. Haluaisin kysyä, mitä he ajattelevat tästä nykyisestä meiningistä, Teresa kertoo.
Taustaa myös näyttelemisestä
Ulkomaiden vuosinaan Teresa kouluttautui myös näyttelijäksi.
– Amsterdamissa hurahdin erityisesti ohjaamiseen ja tein oman näytelmän. Ohjasin ja näyttelin sellaisessa puoliammattilaisryhmässä, Teresa kertoo.
Suomessa Teresa on näytellyt muun muassa pienen roolin Salatuissa elämissä. Lisätyötkin kiinnostavat.
– Teatteri veisi niin paljon aikaa, että olisi helpompi tehdä tuollaisia lyhyitä kuvausprojekteja. Miehenihän on näyttelijä Eero Aho, ja hänen kauttaan tunnen paljon ihmisiä alalta, Teresa kertoo.
– Siinä on kuitenkin sellainen paradoksi, että tv- ja elokuva-alan ihmiset näkevät minut enemmänkin ankkurina ja toimittajana, eivät näyttelijänä, esiintymisvalmentajanakin toiminut Teresa pohtii.