Uusi deittireality rantautuu Suomeen – tässä ovat Kolmiodraama-sinkut
Kolmiodraama-deittirealityssa viisi sinkkua etsii loppuelämän kumppania ilman ulkonäköpaineita.
MTV:llä alkaa 5. maaliskuuta kansainvälistä suosiota nauttinut Kolmiodraama -realityformaatti. Ohjelmassa viisi nykypäivän deittikulttuuriin kyllästynyttä sinkkua osallistuu kokeiluun, jossa pinnalliset asiat jäävät taka-alalle. Heille valitaan kaksi sopivaa kumppania, joihin he tutustuvat tekstiviestien välityksellä.
Viestittelyiden perusteella sinkut valitsevat sopivamman ehdokkaan, jonka kanssa he muuttavat yhteen. Edessä on kuitenkin draamaa, sillä yksi jää kolmanneksi pyöräksi.
Ohjelman aikana seurataan parien muuttoa yhteen, arkea ja deittailua. He tapaavat myös muita pareja yhteisissä juhlissa, joissa jaetaan vertaistukea. Reilun kuukauden yhteiselon jälkeen punnitaan suhteen kestävyyttä oikeassa elämässä. Päätösjaksossa keräännytään viimeisen kerran yhteen ja paljastetaan, ketkä jatkavat yhdessä eteenpäin ja keiden kohdalla romanttiset tunteet kuivahtivat.
Tässä ovat sinkut:
Mirella, 28, Seinäjoki
Kulttuurituottaja
Sinkkuna kolme vuotta
Mirella on työskennellyt niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Hiljattain synnyinseuduilleen paluumuuttanut Mirella halusi tukea isäänsä parantumattoman syövän kanssa. Mirella ihailee isäänsä ja kokee, että hänen antamansa miehen ja perheen isän malli on vaikeuttanut kumppanin löytämistä entisestään.
Mirella antaa hyvien ja huonojen tunteiden näkyä. Hän kertoo olevansa itsenäinen ja täynnä maskuliinista energiaa. Hän etsii rinnalleen henkisesti vahvaa ja miehekästä kumppania, jolla on perhekeskeiset ja maalaisläheiset arvot. Mirella arvostaa huumorintajua ja sitä, että kumppani on sanojensa mittainen. Liika itsensä korostaminen saattaa ärsyttää Mirellaa, vaikka häneen vetoaakin showmiehen elkeet. Mirella ei pelkää ottaa paikkaa parrasvaloissa.
Sami, 32, Tampere
Taksinkuljettaja
Sinkkuna kaksi vuotta
Lähtöjään vaasalainen Sami on intohimoinen penkkiurheilija. Hän kuluttaa vapaa-aikaansa Ilveksen otteluissa ja kesän korvilla miehen voi löytää frisbeegolfin parista.
Sami haaveilee avioliitosta ja perinteisestä perhe-elämästä. Hän kaipaa rinnalleen naista, joka uskaltaa puhua vaikeistakin asioista ja olla aloitteellinen läheisyyden suhteen. Kaksimieliset vitsit ovat miehen mieleen.
Sami kertoo olevansa hyväsydäminen ja jääräpäinen. Pitkät parisuhteet ja asiakaspalvelutyö ovat opettaneet hänelle kompromissitaidot ja hän toivoo, että kumppanikin osaa tarpeen vaatiessa joustaa. Sami tuntee vetoa avoimiin, iloisiin vaaleisiin naisiin, vaikka edelliset kumppanit ovat olleetkin punapäitä.
Erika Vikman avoimena: vanhat miehet ahdistelivat seksuaalisesti tangopiireissä
Pinja, 30, Tampere
Sirkustaiteilija
Sinkkuna viisi vuotta
Pinjan työ sirkusartistina on kuljettanut häntä maasta toiseen kymmenen vuoden ajan. Yksin oleminen ja asioiden kokeminen on alkanut tuntua raskaalta, joten Pinja kokeekin olevansa valmis asettumaan aloilleen ja perustamaan perheen. Jos oikea kumppani osuu kohdalle, hän näkisi lapsia elämässään jo lähitulevaisuudessa.
Sanna, 45, Tampere
Liikunta-alan yrittäjä
Sinkkuna 10 vuotta
Sannalla on takanaan kaksi avioliittoa, joista viimeisin päättyi kymmenen vuotta sitten. Hän ei ole etsinyt parisuhdetta ennen ohjelmaan osallistumista, sillä tanssistudio ja kaksi lasta tekevät arjesta kiireistä. Sanna uskoo, että nyt on oikea aika uudelle parisuhteelle. Hän toivoo kuitenkin, että molemmilla olisi myös omat elämät.
Sanna etsii itsevarmaa ja miehekästä kumppania, joka ei jää jalkoihin vahvan ja temperamenttisen naisen rinnalla. Hän toivoo myös hitusen herrasmiesmäisyyttä ja sukupuoliroolien vaalimista suhteessa. Unelmamieheksi Sanna nimeää Teemu Selänteen tämän urheilullisuuden ja karisman vuoksi.
Sannalla on aurinkoinen aura. Hänellä on mielestään vahva intuitio ja hän aistii ihmisestä kaiken oleellisen jo tämän kävelytavasta. Deittailussa hän luottaa vaistoonsa eikä aio tuhlata aikaansa tyyppeihin, joista säteilee vääränlaista energiaa.
Waltteri, 27, Vantaa
Asiakkuuspäällikkö
Sinkkuna puolitoista vuotta
Waltteri on työskennellyt pitkään myyntialalla, mutta siitä huolimatta hän on huomannut, että itsensä markkinointi deittisovelluksissa on vaikeaa. Hän etsii rinnalleen kumppania, jolla on aktiivinen ja innostunut ote elämään.
Waltterin intohimoja ovat pallopelit, luonnonvesissä uiminen ja ruoanlaitto bravuureinaan tex-mex ja tuliset ruoat. Tämän lisäksi hän rakastaa nopeita menopelejä ja auton ratti on ainoa paikka, jossa viilipytty tulistuu.
Tyyli on Waltterille tärkeää, hän omistaakin yli 50 kauluspaitaa. Kumppanissa hän arvostaa naisellisuuden lisäksi kykyä pukeutua tilanteen vaatimalla tavalla. Waltteri vietti aikanaan vaihto-oppilasvuoden Alankomaissa, jonka myötä syttyi kipinä nähdä ja kokea maailmaa. Onpa hän tatuoinut iholleen maailmankartan.
Kolmiodraama
alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla 5. maaliskuuta kello 21.00.
