Katso logo

Uusi Amazing Race -kausi alkaa – historiallinen käänne muuttaa kisan

Uusi Amazing Race -kausi alkaa – historiallinen käänne muuttaa kisan

Amazing Racen uudella kaudella nähdään ennennäkemättömiä juonia.

Mainos
Mainos päättyy

Nyt, kun Amazing Race Suomen uudet tiimit ovat paraikaa kilpailemassa pitkin maailmaa, Nelonen esittää sarjan alkuperäisversion 34. kauden.

Amazing Race USA:n kaudella 12 paria lähtee kisaamaan miljoonan dollarin voitosta. Ensimmäistä kertaa sarjan historiassa yksi joukkue putoaa ihan jokaisen taipaleen päätteeksi. Myös tehtävien suorittamisessa on luvassa täysin uusi käänne. 

Kausi alkaa Münchenista, Saksasta ja jatkuu pääosin ympäri Eurooppaa. Koskaan aiemmin tuotantoa ei ole aloitettu mistään muusta maasta kuin Yhdysvalloista.

Koska jaksot kuvattiin korona-aikaan, kilpailijat lensivät poikkeuksellisesti omilla tilauslennoilla sairastumisriskin pienentämiseksi samoin kuin tätä edelliselläkin kaudella. Yksi pari sairastui kuitenkin kisan aikana koronaan, minkä vuoksi he joutuivat jättämään leikin kesken.

Mainos
Mainos päättyy

Vuonna 2022 Yhdysvalloissa esitetyn kauden juontajana jatkaa uusiseelantilainen Phil Keoghan.

Suomen Amazing Racen uusi kausi nähdään tv:ssä lokakuussa.

Amazing Race USA lauantaisin Nelosella ja Ruudussa 1.6. alkaen.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan