Katso logo

Urho Kekkosesta tehdään viimein elokuva – yhtymäkohdat nykyhetkeen ovat ilmeiset: ”Kekkonen tunnettiin neuvostokuiskaajana”

ilkka
Mainos
Mainos päättyy

Suomen kokeneimpiin tuottajiin kuuluva Ilkka Matila on tekemässä seuraavaksi elokuvaa presidentti Urho Kekkosesta (19001986).

Parhaillaan Norjassa Haugesundin elokuvajuhlien yhteydessä järjestetyssä pohjoismaisen elokuvan marketti- ja yhteistuotantotapahtumassa esitelty projekti on jo löytänyt virolaisen osatuottajan sekä saanut kehittelytukea Suomen elokuvasäätiöltä. Vajaalla kolmella miljoonalla eurolla tuotettavan elokuvan televisio-oikeudet kuuluvat MTV3:lle ja sen teatterilevityksestä Pohjoismaissa vastaa Nordisk Film.

Matila vertaa projektia kahteen tunnetuimpaan elokuvaansa, ohjaaja Klaus Härön sotalapsidraamaan Äideistä parhain (2005) ja AJ Annilan järisyttävään neuvostoterrorin kuvaukseen Ikitie (2017), joka vei parhaan elokuvan Jussin Tuntemattoman sotilaan nenän edestä.

Työnimellä Urho kulkeva elokuva perustuu Kekkosen läheisesti tunteneen toimittaja Maarit Tyrkön muistelmateoksiin Tyttö ja nauhuri ja Presidentti ja toimittaja. Käsikirjoituksen on sovittanut Salattujen elämien ja Sykkeen parissa vuosia työskennellyt Hannamaija Matila. Ohjaaja Heikki Kujanpää tunnetaan puolestaan elokuvista Putoavia enkeleitä (2008) ja Suomen hauskin mies (2018).

Mainos
Mainos päättyy

– Entisenä näyttelijänä ja teatteriohjaajana Heikki osaa ohjata näyttelijöitä erinomaisesti. Hän on myös tarpeeksi vanha muistaakseen Kekkosen ja on kotoisin samalta seudulta ja ymmärtää Kekkosen mielentilaa. Ennen kaikkea hän todella haluaa kertoa tämän tarinan, Matila sanoo Varietyn haastattelussa.

Urhon tarina alkaa vuodesta 1975, jolloin Helsinki isännöi Etykin huippukokousta ja päättyy vuoteen 1981, jolloin sairas Kekkonen eroaa presidentinvirasta 26 vuoden jälkeen.

Matilan mukaan oikean näkökulman löytäminen oli superhaastavaa aiheen laajuudesta johtuen. Tuottaja näkee tarinassa paljon yhtymäkohtia nykyhetkeen.

– Jotta voimme ymmärtää vallitsevaa todellisuutta meidän on ymmärrettävä menneisyyttä. Kasvoin itse kylmän sodan aikana, ja nyt sota on palannut Eurooppaan. Se on ovellamme Ukrainan kautta. Kekkonen tunnettiin neuvostokuiskaajana, joka pystyi suojelemaan haurasta demokratiaamme epädemokraattista jättiläistä vastaan.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan