Katso logo

UMK:n ensimmäinen kilpailubiisi on julkaistu – tältä kuulostaa Cyan Kicksin Dancing With Demons

UMK:n ensimmäinen kilpailubiisi on julkaistu – tältä kuulostaa Cyan Kicksin Dancing With Demons
20240110, Helsinki. Uuden Musiikin Kilkpailun 2024 kilpailijat. Kuvassa Cyan Kicks.

UMK-kilpailijat julkaistiin 10. tammikuuta. Kilpailijoiden kappaleet julkaistaan yksi kerrallaan 11. tammikuuta alkaen.

Mainos
Mainos päättyy

Cyan Kicks osallistui ensimmäistä kertaa Uuden Musiikin kilpailuun (UMK) vuonna 2022 kappaleellaan Hurricane, ja sijoittui finaalissa toiseksi. Nyt bändi osallistuu toista kertaa UMK-skabaan uudella kappaleellaan Dancing With Demons.

Yhtye koostuu solisti Susanna Alexandrasta, kitaristi Niila Perkkiöstä, basisti Leevi Erkkilästä sekä rumpali Pietari Reijosesta. Bändin tunnistettava sähköinen soundi muodostui vuoden 2017, ja se on pitkälti kitaristi-tuottaja Niilan ansiota. Niilan mukaan Cyan Kicksin ajatellaan olevan pop-, rock- ja metallibändi.

– Voisi sanoa, että musiikissamme on metallinen sydän, joka on puettu popin vaatteisiin, Niila kuvailee UMK-tiedotteessa.

– Radiokanavat Suomessa ovat antaneet palautetta, että vaikka kappaleemme ovat hyviä, musiikkiamme on vaikea kategorioida radioiden soittolistoilla, Niila kuvailee. 

Mainos
Mainos päättyy

Bändi perustettiin vuonna 2016. Debyyttialbumin I Don’t Love You yhtye julkaisi vuonna 2019. Levy sai saman vuonna parhaan rock-albumin Emma-ehdokkuuden, jonka se sai myös toisella albumillaan.

Työ on intensiivistä ja vapaa-aika jää minimiin. Susanna kertoo, että uppoutuminen musiikkiin on saanut hänet pohtimaan omaa identiteettiään.

– Olen antanut tälle bändille itsestäni kaiken ja sen seurauksena karsinut elämästäni paljon pois. Määritän itseni suurelta osin Cyan Kicksin kautta ja vasta hiljattain olen herännyt pohtimaan, kuka minä itse olen tämän kaiken ulkopuolella, Susanna sanoo UMK:n tiedotteessa.

Vuoden 2022 UMK muutti yhtyettä pysyvästi. Jäsenet kertovat itsetunnon nousseen ja tekemisen vahvistuneen. Lisäksi Susannan esiintymispelko myös hälveni.

Tässä ovat vuoden 2024 UMK-kilpailijat! Mukana Mikael Gabriel, Sexmane, Sini Sabotage...

Cyan Kicks

Bändin fanikunta on laaja. Nuorempi yleisö kiinnostui bändistä UMK:n myötä. Paluu UMK-lavalle tuntuu bändistä luontevalta.

Mainos
Mainos päättyy

Kilpailukappale Dancing With Demons syntyi pitkän työn tuloksena ja lopullisen muotonsa se sai Lontoossa RAK-studiossa brittiläisen lauluntekijä Dan Lancasterin avulla. Kappale käsittelee omien sisäisten varjojen valjastamista voimavaraksi.

– Jokaisella on omat heikkoutensa ja varjonsa, joita häpeämme ja joita emme halua muiden näkevän. Syntyi ajatus, että mitä jos me kykenisimme kääntämään omat sisäiset demonimme puolellemme, mitä siitä seuraisi? Susanna kuvaa.

Cyan Kicks tunnetaan näyttävistä live-esityksistään.

– Haluamme lavalla ollessamme antaa vain parastamme. Live-vedoissamme on aina tarkkaan mietitty draamankaari sekä tekninen suunnittelu. Visuaalisuus ja energinen lavashow on meille kaikki kaikessa, Niila toteaa.

Tällä kertaa Cyan Kicksin tavoite UMK:ssa on selkeä, toiseen sijaan ei tyydytä.

– Aiomme tehdä kaikkemme, että suomalaiset valitsisivat meidät edustamaan maatamme Euroviisuissa, bändi kertoo UMK:n tideotteessa.

Kuuntele ja katsele Dancing With Demons alta tai Yle Areenasta.

Mainos
Mainos päättyy

 UMK 10. helmikuuta Ylen kanavilla.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
UMK:n ensimmäinen kilpailubiisi on julkaistu – tältä kuulostaa Cyan Kicksin Dancing With Demons