Ukrainan sota on järkyttänyt kokeneen uutisankkurin Kirsi Alm-Siiran: ”Se on tullut myös uniini”

Kirsi Alm-Siira saapui lauantaina 7.5.näyttävänä Kultainen Venla -gaalan punaiselle matolle.
Monista muista suomalaisista poiketen Kirsin arki on pysynyt lähes samanlaisena kahden kuluneen vuoden aikana, kun koronapandemia on jyllännyt ympäri maailmaa.
– Työni Maikkarilla on pysynyt samanlaisena ja olen saanut nähdä ihmisiä. En ole joutunut elämään kotitoimistoarkea, Kirsi kertoi Katsolle punaisella matolla.

Tässä ovat vuoden 2021 Kultainen Venla -voittajat – katso koko lista
Kahtena viime vuotena on riittänyt erityisen rankkoja uutisaiheita: koronapandemia ja viimeisimpänä Ukrainan sota. Sotatilanne on vaikuttanut Kirsiin, kokeneeseen uutisankkuriin.
Hän on aiemmin pystynyt suodattamaan uutiset helpommin kuin tällä hetkellä.
– Jotenkin korona-ajan pystyi klaaraamaan henkisesti, vaikka siinä on ollut inhimillisiä tragedioita. Ukrainan sota kuitenkin on jotenkin niin samaistuttava ja lähellä, joten se on tullut myös uniini. Olen ajatellut asiaa myös hereillä ollessani erityisen paljon, ehkä enemmän kuin mitään aiemmin.