Tapani Valkonen kertoo hiv-tartunnastaan Akuutissa – stigma tautia kohtaan ei ole muuttunut: ”En pystynyt käsittelemään häpeääni"

Sata vuotta ihmisten keskuudessa pyörineeseen virukseen löydetyn hoidon myötä se ei enää lyhennä elämää. Koronaviruksen myötä Akuutin toimittaja Kaisa Alenius kiinnostui myös hivistä. Hän haastattelee ohjelmassa kahta hiv-positiivista, Risto Hartikaista ja Tapani Valkosta.
– Minun viimeisen viiden elinvuoteni haavekuva on, että silloin jo kaikkialla tiedettäisiin, mitä on moninaisuus hoidossa. Toivon, että minut kohdattaisiin homona, jolla on hiv, Risto Hartikainen, 70, sanoo tiedotteessa.
Akuutti: Auttaako mielen voima paranemaan? Näin kävi homealtistuneelle Susannelle
Ristolla todettiin hiv vuonna 1996. Tuolloin hänelle annettiin elinikää varovasti. Samana vuonna markkinoille tulivat kuitenkin uudenlaiset lääkkeet, joiden avulla hänen elinikänsä on pidentynyt.
Infektiolääkäri Jussi Sutinen toteaa Ylen tiedotteessa, että hiv-positiivisten vanhenemisesta on puhuttu viime vuosina paljon tutkijoiden parissa. Vaikka tällä vuosituhannella hivistä on tullut krooninen sairaus, se ei vaikuta elinajanodotteeseen eikä tartu lääkittynä, niin siitä huolimatta mielikuvat sairautta kohtaan eivät ole muuttuneet.
Hiv-positiivinen Tapani Valkonen näkee nyt jälkikäteen, kuinka hiviin liitetty stigma vaikutti häneen alkuaikoina, kun hän sai tietää tartunnasta.
– Minua hävetti, että sain hivin, vaikka tiesin hyvin, miten se tarttuu. En pystynyt käsittelemään häpeääni, ja se erotti minut lähimmästä ihmisestä, silloisesta puolisostani, Tapani kertoo tiedotteessa.
Tapanilla todettiin hiv vuonna 2004.
– Olen ymmärtänyt, että elämä on sattumanvaraista. En syytä itseäni vaikkapa siitä, että liukastuin ja mursin jalkani. Miksi suhtautuisin hiviin eri tavalla? Tapani pohtii.
Jotain hiviin liitetystä stigmasta varmasti kertoo, että vaikka kolmannes Suomen hiv-positiivista on naisia, Akuutin toimittaja Kaisa Alenius ei löytänyt ohjelmaan yhtään naista haastateltavaksi.
Akuutissa hän tapaa kuitenkin hiv-positiivisia naisia tutkineen HUS:n infektiolääkärin Inka Ahon. Hänellä on kerrottavana hyviä uutisia: Lääkitty hiv ei tartu vanhemmista lapsiin ja synnytys tapahtuu synnytysopillisesti, eli lapsen ehdoilla.
Suomessa on noin 3 000 hiv-positiivista, ja vuosittain uusia tapauksia todetaan 100–150. Lisäksi Suomessa elää arviolta muutama sata tietämättään hiv-positiivista henkilöä.
– Joka vuosi joku menehtyy liian myöhään diagnosoituun hiviin, joka käytännössä tarkoittaa aidsia. Hoidossa olevan hiv-positiivisen kuolemaa en edes muista, infektiolääkäri Sutinen sanoo.
Akuutti: Hiv ei ole kuolemantuomio tiistaina 22.3. TV1:llä kello 20.