Miten koomikosta tuli sota-ajan johtaja? Yle esittää Ukrainan presidentti Zelenskyin ihmeellisen elämäntarinan
Yle Areenaan ilmestyy 28.3. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyistä kertova dokumentti, jossa pureudutaan hänen elämänvaiheisiinsa.
Ennen presidenttiyttään hänet tunnettiin maassa näyttelijänä ja koomikkona. Vuonna 2018 hänellä oli peräti miljoona Instagram-seuraajaa.
Zelenskyi näytteli presidenttiä televisiossa. Elämä imitoi lopulta taidetta, kun näyttelijä päätti pyrkiä oikeastikin presidentiksi ja voitti vaalit.
– Putin varmaan ajatteli, että nyt koitti ikuinen joulu, kun koomikko ilmoitti asettuvansa ehdolle presidentinvaaleissa, dokumentissa todetaan.
Zelenskyi on juutalainen. Dokumentissa kerrotaan hänen sukulaistensa selvinneen holokaustista. Zelenskyin isä oli ammatiltaan kybernetiikan professori ja äiti insinööri. Itse hän oli luokan priimus. Vuonna 1978 syntynyt Zelenskyi valmistui vuonna 2000 oikeustieteellisestä. Kiinnostus kohdistui kuitenkin toisaalle: viihteeseen ja komediaan.
Volodymyr Zelenskyi kasvoi nopeasti viihdyttäjästä ukrainalaisten sankariksi. Hänet valittiin protestiäänillä Ukrainan presidentiksi, eikä moni uskonut hänen selviävän tehtävästä. Zelenskyistä kasvoi kuitenkin valtion päämies, joka johtaa nyt Ukrainan joukkoja taistelussa Vladimir Putinin Venäjää, sotilasvoimaltaan ylivoimaista valloittajaa vastaan.
– Monia pelotti uskoa Ukraina sellaisen henkilön käsiin, jolla ei ole valtiomiestaitoa, dokumentissa todetaan.
Volodymyr Zelenskyi Ukrainan sankari 28.3. Yle Areena ja 29.3. TV1 klo 21.30.
