Katso logo

Laura Birn: Näin syntyi elokuvan Helene Schjerfbeck

Helene_Laura_Birn2_Timo_Korhonen_5aae596b91.jpg
Mainos
Mainos päättyy

Yle Teema & Fem -kanava esittää lauantaina 9.4. kansainvälisesti tunnetusta taidemaalaristamme Helene Schjerfbeckistä kertovan elokuvan. Antti J. Jokisen ohjaama, tositapahtumien inspiroima Helene tarjoaa yhden näkökulman taiteilijan elämään. Näyttelijät kertoivat Katso-lehdelle elokuvan teosta leffan lehdistönäytöksessä tammikuussa 2020.

Helenessä nimiroolia esittävä Laura Birn opiskeli elokuvaa varten puoli vuotta maalaamista.

– Helene on yksi unelmarooleistani ja sen tekeminen oli oikeasti ihanaa. Opettelin maalaamaan Anna Retulaisen ateljeella ja puhuimme yhdessä taiteilijuudesta. Se oli järjettömän iso lahja, Laura kuvailee.

Maskeerauksella ja puvustuksella oli suuri merkitys roolihahmon luomisessa. 

– Minulle tehtiin käsittämättömän hieno maski ja kaulukset kovetettiin niin, että olo oli hiukan epämukava. Tietyt olosuhteet ovat lahja näyttelijälle. Kahden tunnin maskin ja puvustuksen jälkeen olin tosi valmis aloittamaan päivän, Laura kiittelee. 

Mainos
Mainos päättyy

Laura valmistautui myös puhumalla ohjaaja Antti. J. Jokisen kanssa sekä lukemalla muun muassa Helenen kirjeistä koottua kirjaa. 

– Helene oli ihmisenä kunnianhimoinen, vaativa, jopa ankara, huumoritajuinen ja välillä myös katkeruuteen taipuvainen, paljon muutakin kuin herkkä ja hauras. Tilaa ottava nainen ei ollut vastannut sen ajan naisihannetta. Vahva nainen on vaikea käsite, sillä helposti ajatellaan maskuliinista naista. En itse ajattele niin, vaan vahvuutta on löytää oma tyylinsä, oma tiensä, joka voi poiketa valtavirrasta, Laura sanoo.

Helene alkaa vuodesta 1915, jolloin ihailija Einar Reuterista tulee Helene Schjerfbeckin uskottu ja tunteiden kohde. Myös Einar Reuteria esittävä Johannes Holopainen paneutui rooliinsa täysillä.

– Yritin selvittää, millainen oli Einarin maailma. Halusin tietää hänestä mahdollisimman paljon, luin kirjoja ja tutustuin hänen jälkeläisiinsä. Kävin Pariisissa ja Barcelonassa ja palasin maalausharrastuksen pariin, Johannes kertoo. 

Myös ulkonäön eteen tehtiin töitä. 

– Einarin fyysinen olemus syntyi intensiivisellä kuntosalitreenillä ja ruokavaliolla, jota noudatin tammikuusta kesäkuuhun. Lisäksi värjättiin tukka, tehtiin permanentti ja kasvatin viikset, Johannes paljastaa.

Krista Kosonen esittää Helenessä Helene Schjerfbeckin ystävää. 

Mainos
Mainos päättyy

Helena Westermarck on tulkintani mukaan loistava kuvataiteilija, kirjailija ja naisasianainen, Krista kertoo. 

Krista Kosonen on oikeastikin hyvä ystävä pääroolissa nähtävän Laura Birnin kanssa. 

– Meitä yhdistävät kunnianhimo, rakkaus työhön ja itsekritiikki. Puheenaiheet liittyvät samppanjaan ja miehiin niin kuin Helenalla ja Helenelläkin. Ihmisillä on helposti vakava kuva menneisyydestä, että se olisi ollut jotenkin tylsää. Ystävyys on yhä samaa, mutta naisen asema on onneksi muuttunut niistä ajoista, Krista sanoo.

Helene-elokuva nähdään Teema & Fem -kanavalla lauantaina 9.4. kello 21.15. Ennen elokuvaa kello 21.00 Laura Birn kertoo matkastaan elokuvan Heleneksi. Helene-elokuva esitetään vielä TV1:llä 15.4. ja 19.4.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan