Katso logo

Kommentti: Remppaohjelmat toistavat tuttua kaavaa – lopussa kaikki kodit muistuttavat toisiaan

sisustus_paakuva_f59ea24ecf.jpg
Mainos
Mainos päättyy

Kauas on tultu niistä ajoista, kun Piisisen Jorma oli ainoa remonttimies, joka laatoitti kylpyhuoneita televisiossa. Nykyään erilaisia remppa- ja sisustusohjelmia on pilvin pimein, niin Suomessa kuin muualla tehtyjä. 

Maaliskuussa Maikkarilla alkoi muun muassa huippusuositun Kotoisan viides tuotantokausi. Ohjelmassa laitetaan pääosin uusiksi tavallisten ihmisten tavallisia koteja.

Sisustusohjelmien kaava on aina sama. Alussa raksatiimi arvioi kohteen ja kuulee asukkaan toiveita. Sitten revitään lattiat auki ja kaadetaan seinät. Kaikki vähänkin persoonallinen hiotaan sileäksi ja vetäistään valkoista maalia päälle. Kun asukkaan silmiltä poistetaan side, on hänen edessään skandinaavisen hillitty koti, josta löytyy avokeittiö, harmaa lautalattia ja Artekin maljakko.

Kotoisassa rempataan näyttelijä Sari Havaksen hulppea koti Westendissä – katso ennen ja jälkeen -kuvat

Ennen vanhaan asunto hankittiin asumista varten, mutta nykyään jälleenmyyntiarvo pyörii mielessä jo ennen ostopäätöstä. Koronapandemia on kiihdyttänyt asuntomarkkinoita entisestään, kun ihmiset viettävät enemmän aikaa kotona, eikä rahaa mene muihin huvituksiin.

Mainos
Mainos päättyy

Asunnoista on tullut kotien sijaan sijoituskohteita. Remontoinnissa ei ole kyse vain pintojen päivittämisestä, vaan arvon maksimoinnista. Silloin ei mietitä, mikä miellyttää itseä, vaan mikä on päivän trendi ja miellyttää ostajia.

Asuntomarkkinoiden ympärillä pyörii valtava bisnes, jonka lopputuloksena on loputon määrä toisiaan muistuttavia asuntoja. Tv-ohjelmat ovat yksi ratas tässä koneistossa.

Tällä hetkellä asuntoihin halutaan luonnonläheisiä sävyjä, mutta uudet tuulet puhaltavat jo. Värit ja kierrätysmuoti tekevät tuloaan valtavirtaan. 

Sisustussuunnittelija Niina Ahonen paljastaa: nämä trendit näkyvät Kotoisan tulevalla kaudella

Tänä päivänä koti tuntuu viihtyisältä silloin, kun sen voi ajatella kelpaavan muillekin. Samalla se tekee levottomaksi. Mitä jos tämä avokeittiö meneekin pois muodista?

Joku voi sanoa, että remontointi- ja sisustusohjelmista saa kivoja ideoita kodin laittamiseen. Totta sekin, mutta ideat eivät tule yksin: niiden mukana tulee usein myös pakottava tarve. Ennen remonttihommiin ryhtymistä kannattaakin miettiä, mitä itse haluaa, vai haluaako mitään.

Eroavatko tv:n piharemontit muista piharemonteista? Kotoisan viherrakentajaveljekset vastaavat

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan