Katso logo

Tunnistaisitko Sofia Vergaraa? Muuntautui kasvoproteesien avulla huumepomoksi

Tunnistaisitko Sofia Vergaraa? Muuntautui kasvoproteesien avulla huumepomoksi

Netflixin uutuussarja Griselda kertoo huumemoguli Griselda Blancon tarinan.

Mainos
Mainos päättyy

Griselda Blanco (1943–2012) syntyi Kolumbiassa. Köyhissä oloissa kasvanut Blanco aloitti rikollisen toiminnan jo lapsena ja toimi joidenkin lähteiden mukaan taskuvarkaana ja prostituoituna. Huhujen mukaan hän myös sekaantui jo 11-vuotiaana rikkaan perheen pojan kaappaukseen ja murhaan.

Blanco muutti 1960-luvulla laittomasti New Yorkiin. Hän alkoi rakentaa toisen aviomiehensä Alberto Bravon kanssa huumebisnestä ja tuoda 1970-luvun alussa USA:han pahamaineisen Medellínin kartellin kokaiinia. 

USA:ssa Blancosta tuli menestyvä huumeparonitar, mutta vuonna 1975 nainen joutui poliisien syyniin. Hän kuitenkin ehti paeta maasta ennen pidätystä.

Jussi-ehdokkaat julki – Kuolleet lehdet jäi muiden jalkoihin

Mainos
Mainos päättyy
Tunnistaisitko Sofia Vergaraa? Muuntautui kasvoproteesien avulla huumepomoksi

Blanco palasi USA:han 1970-luvun lopussa, tällä kertaa Miamiin. Uusi kokaiinibisnes käynnistyi, ja Blanco oli väitetysti huumetuonnin lisäksi osallisena lukuisissa väkivaltarikoksissa ja murhissa. Blanco sai lempinimen Kokaiinikummitäti.

Netflixin minisarjassa Griselda Blancoa näyttelee Modernista perheestä tuttu kolumbialaisnäyttelijä Sofía Vergara. Hänen kasvojaan on muokattu roolia varten proteesien avulla. Ainakaan nenä ja hampaat eivät ole Vergaran omia. 

Tekijöiden mukaan näyttelijää ei yritetty saada näyttämään täysin Griseldalta, mutta ihmiset haluttiin saada unohtamaan, että he katsovat Sofia Vergaraa, joka on useita kertoja valittu maailman kauneimmaksi ja seksikkäimmäksi naiseksi.

Star Trek -tähti Gary Graham on kuollut

Tunnistaisitko Sofia Vergaraa? Muuntautui kasvoproteesien avulla huumepomoksi

Vergara on työstänyt sarjaa sitkeästi yli kymmenen vuotta ja toiminut yhtenä sen tuottajana. Muissa rooleissa nähdään muun muassa C.S.I. New York -sarjassa ja Quentin Tarantinon Death Proofissa näytellyt Vanessa Ferlito ja näyttelijädebyyttinsä tekevä reggaeton-laulaja Karol G

Mainos
Mainos päättyy

Griselda-sarjan luoja on puolestaan menestyssarjojen Narcos ja Narcos: Mexico vastaava tuottaja Eric Newman.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan