
TTK:ssa kilpailevan Yeboyahin suku on Ghanasta – tanssi on kuulunut elämään aina
Tanssii tähtien kanssa -kisassa nähtävä rap-artisti Yeboyah tietää, että katutanssi on kaukana kilpatanssista.
Syyskuussa 11 tanssiparia valloittaa Tanssii tähtien kanssa -parketin, kun ohjelman 16. tuotantokausi käynnistyy.
Tuomaristossa jatkavat Jukka Haapalainen, Helena Ahti-Hallberg ja Jorma Uuotinen, ja juontajina toimivat tuttuun tapaan Vappu Pimiä ja Ernest Lawson.
Aiemmilta kausilta tutut tanssinopettajan Ansku Bergström ja Anniina Koivuniemi jättivät sarjan, ja heidän tilallaan on kaksi uutta opettajaa: espoolainen Henri Tanner ja turkulainen Valtterin Palin.
Valtterin tähtioppilaana on rap-artisti Yeboyah.
– Myönnän, etten ole hirveästi seurannut TTK:ta, mutta olen pitänyt tätä siistinä ohjelmana. Tykkään hyvän mielen ohjelmista, joissa ei tarvitse tehdä poppaskonsteja. Kun tuli mahdollisuus lähteä mukaan, olin heti, että tietysti lähden, Yeboyah sanoo.
Keittiössä tanssitaan
Musiikki ja tanssi ovat rikastuttaneet Yeboyahin elämää lapsesta lähtien, sillä toinen puoli hänen suvustaan on ghanalaista.
– Aina kun kokkaillaan ja siivotaan, samalla tanssitaan, räppäri kertoo.

Tanssitunneista on vierähtynyt jo tovi, mutta keikoillaan Yeboyah tanssii. Kilpatanssi on kuitenkin kaukana keikkalavoista ja katutanssista.
– Jännitän quickstepiä ja muita nopeita tansseja, mutta lattareita, kuten sambaa, odotan, Yeboyah paljastaa.
Shownumeroita valmiina
Valtteria pyydettiin mukaan Tanssii tähtien kanssa -opettajaksi alkuvuodesta. Paikka ohjelmassa varmistui viime keväänä.
– Paineita ja odotuksia minulla ei ole. Tässä on ollut aikaa pohdiskella, joten olen jo miettinyt, miten lähteä rakentamaan koreografeja ja suunnitellut shownumeroitakin, Valtteri kertoo.
Tanssii tähtien kanssa alkaa MTV3:lla sunnuntaina 3. syyskuuta klo 19.30.