Transmies Nooa haaveilee itsellisestä isyydestä – terapeutti kyseenalaistaa toiveen

Nooan syvä haave on tulla isäksi. Hänen matkaansa kohti vanhemmuutta seurataan Ylen lämminhenkisessä dokumenttisarjassa.
Ylen viisiosainen Yksin isäksi -dokumenttisarja seuraa Nooan matkaa kohti itsellistä isyyttä.
Nooa Sammalkäpy ajatteli pitkään, ettei voi transmiehenä saada biologisia lapsia, mutta toive lapsista oli syvä, joten hän päätti yrittää. Matkaa dokumentoi Nooan poikaystävä, ohjaaja-kuvaaja Mikko Patrikainen.
Vuonna 2021 ennen kuin Nooa oli tavannut Mikon, hän kävi hedelmöityshoidoissa, mutta ne eivät tuottaneet tulosta. Haaveet jäivät hetkeksi tauolle, kun uusi parisuhde alkoi. Seuraavat hoidot tehtiin talvella 2023.
– Mikko, onko susta hassua, että kun me seurustellaan, että mä haluan lapsen ja sä et halua? Nooa kysyy.
– Ehkä mä ajattelen niin, että kun sä olit jo yrittänyt tätä lastenhankintaa jo ennen kuin me oltiin tavattu, ja se tuntui mulle hyvältä ja ok:lta, että totta kai sä saat tehdä lapsen, vaikka mulla ei ole itsellä sellaisia haaveita tällä hetkellä. Kyllä se musta tuntuu ihan luontevalta näinkin, Mikko vastaa.
Nooa ja Mikko eivät näe erilaisia lapsihaaveita ongelmana suhteessaan.

Mikko ja Nooa keskustelevat terapeutin kanssa tilanteesta. Nooa on kertaalleen käynyt saman prosessin, mutta Mikon tultua kuvioihin pari passitettiin pariterapeutin puheille.
– Kun hedelmöityshoidoissa käytetään lahjoitettuja sukusoluja, niin prosessiin kuuluu se, että käy omaa tilannetta läpi terapeutin kanssa, Nooa kertoo.
– Hyvin nopeasti se ehkä sanoi meille, että jos olette parisuhteessa, niin silloin sä et ole itsellinen ja ei voi niitä hoitoja tehdä, Mikko sanoo.
Parin mukaan terapeutti oli ehdottoman oloinen siitä, että hoitoja ei voisi tehdä. Lisäksi he kokevat, että terapeutti tenttasi Mikkoa tämän lapsihaaveista.
– Sitähän me yritettiin tavallaan selittää, meidän tilannetta. Ei siitä kovin hyvä fiilis jäänyt, Mikko myöntää.
– Mä koin se jotenkin tosi hyökkääväksi, koska se oli vielä silleen: ”Kyllähän sillä nyt vaan on kaksi isää.” No kyllähän vanhemmuuden määrittely on lapsen ja vanhemman välinen asia, Nooa summaa.

Terapian jälkeen Mikko ja Nooa pohtivat, onnistuuko Nooan haave ollenkaan.
– Siinähän oli puhetta siitä, että harkitaanko me nyt, että me erotaan. Ja sitten sä voit jatkaa niitä hoitoja eronneena, Mikko muistelee.
– Ihan absurdia. Enhän mä tietenkään halua susta erota byrokratian takia, Nooa sanoo.
Vaikka terapiasta ei jäänyt hyvä fiilis, ja kyyneleet ovat olleet lähellä, Nooa käy prosessin loppuun. Hän sai näin luvan jatkaa prosessiaan itselliseksi vanhemmaksi.
Yksin isäksi 15. toukokuuta alkaen Yle Areenassa ja TV2-kanavalla.