TIS-Melissa teki katoamistempun tv-sarjan kuvauksissa – treffikumppani odotti turhaan

Seksityötä tekevä Melissa Stén, 23, etsii kumppania polyamoriseen suhteeseen Ylen Sinkut paljaana -sarjassa.
Melissalla on edessään kolmet treffit eri ihmisten kanssa. Kumppaniehdokkaita ovat kuopiolainen Esa-Benjam, helsinkiläinen Denys ja espoolainen Emmi.
Käy ilmi, että edellä mainitusta kolmikosta kiinnostavimmaksi erottuu Emmi, jonka Melissa myös valitsee treffikumppanikseen.
Treffit Emmin kanssa saavat kuitenkin odottamattoman käänteen, kun kamerat kuvaavat vain yksin istuvaa Emmiä. Melissaa puolestaan ei näy missään.
– Missä on Melissa? Roosaliina ihmettelee ääneen.
TIS-Melissa paljastaa joutuneensa työssään järkyttävän rikoksen uhriksi – asiakas raiskasi

Lopulta käy ilmi, että Melissa ei ole ilmoittanut itsestään tai treffien perumisesta mitään. Hän ei saavu paikalle lainkaan.
– Minä odotin, ja Melissaa ei näkynyt. Hän ei tullut treffeille paikalle, Emmi kertoo kameralle.
Pettymys on suuri, sillä Emmi oli ladannut treffeille odotuksia.
– Kyllä minulla oli odotuksia näille treffeille. Olisi ollut tosi ihana jatkaa Melissan kanssa keskustelua, mutta nyt kävi näin. Kaikesta huolimatta ihan vilpittömästi toivon, että Melissalla on kaikki hyvin ja ettei ole tapahtunut mitään vakavaa.
Tarkkaa selitystä Melissan tekemille ohareille ei saada.
– Minulle kävi tosi epäonninen tapahtuma elämässäni, minkä takia estyin pääsemästä treffeille Emmin kanssa. Tosi mielelläni tapaisin hänet vielä uudelleen, jos hän antaa mahdollisuuden, Melissa sanoo jaksossa nähtävässä videoviestissä.
Sinkut paljaana keskiviikkona TV2:lla kello 21.50 & Areenassa.