TIS-Marko romahti kuvausten jälkeen – joutui lääkitykselle

Temptation Island Suomen kesken jättänyt pari on eronnut. Marko kertoo, mitä on käynyt läpi kuvausten jälkeen.
Markon ja Saran matka Temptation Island Suomessa päättyi, kun Sara painoi hätäkutsupainiketta ja pari lähti kuvauksista kesken pois. Marko kertoo kokemuksistaan OMG!-podcastin tuoreessa jaksossa.
Omien jaksojen katsominen ja niistä syntynyt keskustelu on ollut Markolle raskasta. Hän kertoo niiden laukaisseen viikon kestäneen painajaisputken.
– Olen ottanut kaksin käsin Propralia, että ylipäätään pystyn tähän haastatteluun, hän viittaa lääkkeeseen, joka esimerkiksi hillitsee sydämen sykettä ja käsien vapinaa.
– Ei mene kovinkaan mukavasti. Johan tässä oli lähtenyt kihlattu, lapsihaaveet ja koira, auto ja muutama kymmentä tuhatta euroa massia, työpaikka, terveys. Nyt sitten näköjään kasvotkin vielä.
Marko haluaa vetää uhriutumiskortin pakasta. Hän sanoo puhuneensa avoimesti viimeisen kolmen ja puolen vuoden vastoinkäymisistä.
– Kussut kaikki mahdollinen. Siellä on välissä mukavia hetkiä, esimerkiksi tuo reissu.

Marko puhui sarjassa muun muassa naisten alapäiden määritelmistä. Hänellä oli myös kahnausta sinkkunaisten kanssa, kun hän kommentoi ihmisten vartaloita.
– Siellä nuorten kesken, kun hörpitään vähän oluttakin välissä ja on vapautunut tunnelma, niin sieltä muutama pi**uvitsi tippuu. Sori, Sami (Kuronen), voisin katsoa peiliin tässä kohtaa. Olisin ehkä voinut säästää ne johonkin Onlyfans-podcastiin tai gynekologien roustausillalliselle. Ne nyt ovat siellä. Tiedostan, että minulla on hyvin typerä huumorintaju ja osaan välillä olla täysin pelle.
– Varsinaisesti en sano, että kadun niitä, koska niitä ei kohdistettu keneenkään.
Kuvausmatka oli kaikesta huolimatta Markolle hieno kokemus.
– Se, mitä tulee telkkarissa, on toinen juttu.
OMG!-podcast keskiviikkoisin Suplassa. Temptation Island Suomi keskiviikkoisin ja torstaisin Nelosella ja Ruudussa.