Katso logo

TIS-kohupari Julia ja Semi: Näin kävi parisuhteelle

Temptation Island Suomi: Julia ja Semi
Temptation Island Suomi: Julia ja Semi

Semin ja Julian iltanuotiolla käydään kylmää keskustelua Temptation Island Suomen päätösjaksossa 4. joulukuuta.

Mainos
Mainos päättyy

Semi ja Julia testasivat toistamiseen parisuhdettaan Temptation Island Suomessa. Pari oli ensimmäistä kertaa mukana kolme vuotta sitten. Nyt pari kohtaa myrskyisän kauden viimeisellä iltanuotiolla

Video: Semi ja Julia kertovat Tempparit-kokemuksestaan.

Julia on viihtynyt kauden aikana vällyjen välissä sinkku-Timin kanssa. Sama meno jatkui myös untelmatreffeillä. Myös Semi löysi mielitiettynsä sinkkujen keskuudesta, nimittäin Lauran, jonka kanssa peitto heilui tasaiseen tahtiin.

Semille valkeni kesken kuvausten, että Julia on pettänyt häntä puolentoista vuoden ajan.

Mainos
Mainos päättyy

Tiukkaa tekstiä

Kaksikko keskustelee seitsemän vuotta kestäneen parisuhteensa tilanteesta Sami Kurosen johdolla. Semi ei salli Julian halata häntä.

Julia oli 18-vuotias, kun pari alkoi seurustella. Nyt hän haluaa tietää, kaipaako Semi tuota versiota Juliasta.

– Mä kaipasin sinussa asioita, joita olit silloin. Edustit silloin ihmistä, joka taistelee omien mielipiteidensä puolesta, uskaltaa sanoa, ei anna kenenkään kävellä yli, ei sietänyt vi**uilua, uskalsi puhua, sitä kaipaan. Et ole enää sellainen, Semi vastaa.

Julia pohtii, onko Semi sanonut asioita, joita Julia haluaa kuulla, mutta Semi ei niitä oikeasti tarkoittanut. Hän kertoo esimerkkinä kihlauksen. Julian mukaan Semi sanoi haluavansa Julian kanssa kihloihin, vei hänet katsomaan sormuksia, mutta myöhemmin sanoi, ettei koskaan halunnut kihloihin. 

Mainos
Mainos päättyy
Temptation Island Suomi: Julia ja Semi
Julian ja Semin iltanutiolla ei lämpimiä tunteita jaeta.

Julian mukaan Semi oli sanonut, että puhui kihloista vain sisällön vuoksi.

– Yksi syy sille oli, että aloit tupruttaa sitä minulle. Joka toinen päivä suurin piirtein puhuit asiasta. Työnnät hirveitä paineita minulle tällaisesta asiasta, halusin, että se tulee luonnostaan. Olin valmis tekemään sen, Semi sanoo.

– Ei sitä ikinä tapahtunut. Se on tuntunut paskalta, Julia vastaa.

Kaksoiselämää

Julia kertoo, että Semi on saanut sanoillaan painettua Julian itsetunnon alas. Sen myötä Julia lähti etsimään jotain muuta, joka antaisi läheisyyttä. Jonkun, joka antaisi sen, mitä hän ei parisuhteestaan saisi. Julia pyytää anteeksi aiheuttamaansa kipua.

– Olen pahoillani niistä sanoista, Semi sanoo.

Mainos
Mainos päättyy

– En väitä sitä, etten olisi puhunut sinulle rumasti. Se on ollut minun puolustuskeinoni. Aina sanot, että olen heikompi osapuoli, niin olenko vielä, Julia tivaa.

Semin mukaan Julia on ollut heikompi. Semi toteaa, ettei Julia uskalla haastaa Semiä missään asiassa, eikä Julia ole tuonut mielipiteitään esille. Julia puolustautuu sillä, että Semi haukkuu häntä. Semi ihmettelee, miksi Julia on antanut mennä asioiden läpi.

Keskustelu palaa Julian kaksoiselämään. Olisiko Julia koskaan kertonut Semille asiasta? Julia vastaa myöntävästi. Hän kuitenkin kertoo, että pelkäsi nostaa eroa esille.

– Miltä se tuntui tulla kotiin aina sen jälkeen? Semi kysyy.

– Pahalle. En olisi ikinä halunnut tulla kotiin, Julia vastaa.

Julia kertoo olleensa onneton kolmen vuoden ajan.

– Eli olette vuosia yrittäneet toista saada sanomaan toista sen (eron) ääneen, ja samalla loukanneet toisianne syvästi, Sami toteaa.

– Varmaan jossain määrin tuo on totta, ainakin minun puoleltani, Semi sanoo.

Semi kertoo pitäneensä itsestäänselvyytenä parisuhdettaan. Julia komppaa. Häntä harmittaa, etteivät he ole panostaneet suhteeseensa.

– Se meni nyt näin. Nyt mentiin niin kauas, että nähtiin liian kauas, että nähtiin liian lähelle. Tästä ei ole enää paluuta, tiedät sen, Semi sanoo.

Semi sanoo, että hänellä on tyhjä olo – jäljellä ei ole minkäänlaisia tunteita Juliaa kohtaan.

– Haluan pyytää anteeksi sitä, että olen loukannut sinua, ja en ole ollut sellainen tyttöystävä, jota olisit kaivannut vierellesi, Julia virkkoo.

– Pyydän anteeksi just niitä asioita, joita olen tehnyt, ilkeitä sanoja, ilkeitä kommentteja, joita lauon. Just sellaista välinpitämättömyyttä. Kyllä olen pahoillani niistä, ei sellaista saisi kukaan kokea, Semi sanoo vuorollaan.

Semi ja Julia päättävät erota.

Temptation Island Suomi keskiviikkoisin ja torstaisin Nelosella ja Ruudussa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan