TIS-Johan tilittää viskihiplailusta - aiemminkin ongelmia viinan kanssa: "Olen suomalainen mies"

Nina ja Johan kohtaavat vihdoin toisensa viimeisellä iltanuotiolla Temptation Island Suomen 21. jaksossa.
Ennen jännittävää jälleennäkemistä kaksikko keskustelee erikseen juontaja Sami Kurosen kanssa.
Illan polttavin puheenaihe on tietysti Johanin viskikännit ja sinkku-Rosan jalkovälin hiplailut.
Sami kyselee Johanilta, miten hän selittää käytöksensä kyseisenä iltana.
– Sellaista ei voi selittää millään. Käsi pitää nostaa ylös virheen merkiksi. Siitä pitää oppia, Johan toteaa.
Johan jatkaa selittämällä, ettei hän ollut kuunnellut itseään tarpeeksi hyvin ennen kohuttua ylilyöntiä. Hän tiesi, ettei olisi pitänyt juoda liikaa alkoholia sinä iltana.
Johanin mukaan hän on oppinut virheestään. Sami tiedustelee vielä, onko Johanilla aiemminkin sattunut samankaltaisia ylilyöntejä.
– Valitettavasti joskus. Mutta olen pitänyt sitä sellaisena, että olen suomalainen mies. Osaan ottaa vähän, mutta joskus tulee valitettavasti se ylilyönti. Eli välivedestä muodostuu välikaasu, Johan selittelee.
Temptation Island Suomi Nelosella ja Ruudussa keskiviikkoisin.
Seuraavan viikon jakso on katsottavissa ennakkoon Ruudun tilauksella aina keskiviikkoaamuisin.