Tiesitkö? UMK:n nuorin finalisti on jo ennestään tuttu televisiosta

UMK-finalisteista nuorin on vielä alaikäinen Keira Lundström, joka täyttää 18 vuotta kohtapuoliin.
Keira on jo nähty aiemmin The Voice of Finlandissa. Kirkkonummelaisnainen kisasi Anna Puun tiimissä ja ylsi finaaliin saakka.
12.1. hän julkaisi uransa ensimmäisen singlensä No Business On The Dancefloor. Tällä kappaleella hän aikoo päästä Suomen edustajaksi Euroviisuihin toukokuussa Liverpooliin.
Katson videohaastattelussa Keira kertoo esikuvistaan ja siitä, miten on opetellut tanssimaan UMK:ta varten.
Tässä ovat UMK-finalistit 2023: mukana muun muassa Robin Packalen, Benjamin Peltonen ja Portion Boys

Kappaletta ovat olleet tekemässä isot nimet Teemu Brunila, Axel Ehnström sekä saksalaistuottaja Jason Ok.
Euroviisuvoiton lisäksi Keira haluaisi saada näkyvyyttä maailmalla. Laulaja sanoo kilpailukappaleensa tuovan hyvät esiin hyvät puolet artistista itsestään.
- Siinä näkyy tanssittavuus ja energia. Se on suurin etuni, Keira hehkuttaa.
Uuden Musiikin Kilpailun voittaja ja Suomen seuraava Euroviisuedustaja valitaan 25.2. Turun Logomossa. Finaalilähetys nähdään ja kuullaan suorana Yle TV1:ssä, Yle Areenassa ja Ylen radiokanavilla.