Tiesitkö? Salkkarit-tähden voimistelu-ura tyssäsi loukaantumisiin
Aida Fanfani avaa mietteitään Salatut elämät -urastaan sosiaalisessa mediassa.
18-vuotias Aida Fanfani näyttelee Salatut elämät -sarjassa Erika Ekholmia. Aida sai roolinsa keväällä 2023, mutta ensimmäistä kertaa hänet nähtiin tv:ssä saman vuoden loppusyksystä.
Näyttelijätär otti haltuunsa ohjelman Instagram-tilin ja vastasi katsojien kysymyksiin tarinat-osiossa. Tarinat katoavat 24 tunnin jälkeen julkaisusta.
Aida vastaa muun muassa siihen, miten hän pystyy käymään koulua samanaikaisesti kuin kuvaa tv-sarjaa. Nuorilla kuvaukset ovat usein koulun jälkeen, toisinaan myös aamuisin ennen tunteja.
– Ehkä välillä pitää lähteä vähän aikaisemmin (koulusta), Aida kertoo.
Katsojia kiinnostaa myös tietää, onko Aidassa ja Erikassa mitään samaa ulkonäön lisäksi. Paikalle saapunut Salkkarit-näyttelijä Sami Sowe toteaa, että molemmat ovat yhtä cooleja. Aida kokee, että muuta yhteistä ei ole kuin se, että kumpainenkin on perusteinityttö.
Aida kertoo näytelleensä jonkun verran ennen Salkkarit-uraansa, mutta alkuun häntä jännitti.
– Jännitys meni aika nopeasti ohi. Mut otettiin tosi mukavasti vastaan, Aida mainitsee.
IMDB:n tietojen mukaan Aida on ollut mukana Koskinen-sarjassa kahden jakson verran sekä Karuselli-sarjassa yhden jakson ajan.
Sarjan fanit haluavat tietää näyttelijättären elämästä kuvasten ulkopuolella. Aida kertoo olevansa puoliksi italialainen isänsä puolelta ja puoliksi suomalainen äitinsä puolelta. Hän on harrastanut korkealla tasolla voimistelua, jonka aloitti neljävuotiaana. Aida kuitenkin jätti voimistelun taakseen noin vuosi sitten loukkaantumisten vuoksi, jotka johtivat myös motivaation laskemiseen. Hän myös kertoo olevansa aikataulullisesti kiireinen lukion ja kuvausten takia
Aida kertoo, että hänellä on näyttelemisen lisäksi toinen työ. Hän valmentaa trampoliinivoimistelua. Töiden lisäksi hän käy tanssitunneilla sekä salilla, golfaa, maalaa ja piirtää.
– Käyn stunttitunneilla, missä tehdään näyttelemiseen liittyviä stuntteja, Aida kertoo.
Salatut elämät arkisin MTV3:lla ja MTV Katsomossa.
