Tiesitkö? Nämä elokuvat kiellettiin Suomessa kokonaan
Sensuurin yleisimpinä syinä ovat olleet muun muassa raaistavana pidetty väkivaltaisuus sekä Neuvostoliiton vastainen sisältö.
HBO Max -suoratoistopalvelussa julkaistiin perjantaina 7.7. elokuva Likainen Harry (Dirty Harry, 1971), joka kiellettiin Suomessa kokonaan vuonna 1972.
Sensuurin taustalla oli vuosina 1946–2011 toiminut Valtion elokuvatarkastamo, jonka mielestä elokuva oli raaistava ja mielenterveydelle vahingollinen.
Disney+-palveluun liuta klassikkoteoksia - muistatko tätä lähes 100-vuotiasta elokuvaa?
Likaiselle Harrylle annettiin KK-ikäraja, eli kokonaan kiellettävä, minkä seurauksena elokuvaa ei saanut esittää eikä levittää Suomessa.
Lopulta kuukausien valituskierrosten ja oikeusasteiden jälkeen elokuvan noin kolme minuuttia leikattu versio hyväksyttiin, ja nyt K16-ikärajalla oleva Likainen Harry sai Suomen ensi-iltansa 5.1.1973. Alla on lista muista elokuvista, jotka joutuivat Suomessa sensuurin kynsiin.
Carrie (1976)
Stephen Kingin samannimiseen esikoisromaaniin perustuva kauhuelokuva kertoo koulukiusatusta Carriesta (Sissy Spacek), jota pilkkaavat niin oma äiti kuin sadistiset koulutoveritkin. Kun he menevät liian pitkälle, Carrie kostaa ja päästää helvetin valloilleen.
Suomessa Carrie esitettiin vastaa yli 15 vuotta Yhdysvaltain ensi-iltansa jälkeen vuonna 1991 K18-ikärajalla, sillä valtion elokuvatarkastamon mielestä elokuva oli liian raaistava.
Perjantai 13. (Friday the 13th, 1980)
Nuoret leirinohjaajat järjestävät Crystal Laken leirin uudestaan siitä huolimatta, että leirillä on synkkä menneisyys. Yhtäkkiä nuoria alkaa kuolla mystisesti armottoman sarjamurhaajan käden kautta. Elokuvalle mätkäistiin KK-merkintä ja se tuli Suomessa DVD-levitykseen vasta vuonna 2002.
Jäätävä polte (Born American, 1985)
Renny Harlinin ohjaamassa elokuvassa kolme amerikkalaisopiskelijaa tulee lomalle Suomen Lappiin. Matkan seurauksena he koukkaavat Neuvostoliiton puolelle, jossa he joutuvat osaksi nuoren tytön murhaa. Lisäksi puna-armeijan sotilaat jahtaavat kolmikkoa.
Niin valtion elokuvatarkastamo kuin valtion elokuvalautakuntakin kielsi Jäätävän poltteen kahdesti, syinä sekä raaistavana pidetty väkivaltaisuus että Neuvostoliiton vastainen sisältö. Lopulta elokuvan 3,5 minuuttia leikattu versio hyväksyttiin Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä 29.10.1986. Jäätävä polte on katsottavissa Prime Videossa.
RoboCop (1987)
Lähitulevaisuuden Detroitiin sijoittuvassa elokuvassa RoboCop (Peter Weller), puoliksi kone, puoliksi ihminen yrittää kitkeä rikollisuuden pois kaupungista. Lyömättömältä vaikuttava kone alkaa kuitenkin muistaa asioita oikeasta elämästään, sillä ennen metallisuojusta hän oli kuollut poliisi.
Julkaisuvuonna elokuva kiellettiin Suomessa, mutta valtion elokuvatarkastamo hyväksyi sen vasta kolmen yrityksen jälkeen K18-ikärajalla 6.4.1988. Tästä versiosta oli leikattu materiaalia 7 minuuttia ja 10 sekuntia.
True Romance (1993)
Quentin Tarantinon käsikirjoittamassa elokuvassa Clarence (Christian Slater) pitää Elviksestä ja etsii rakkautta. Mies löytää puhelintyttö Alabaman (Patricia Arquette), varastaa kokaiinia hänen parittajaltaan (Gary Oldman) ja lähtee pakomatkalle poliisit ja gangsterit perässään.
Valtion elokuvatarkastamo kielsi elokuvan ennakkotarkastuksessa kokonaan 18.5.1994.
Katso vieraili Huijarit-elokuvan kuvauksissa – Kuka huijaa ja ketä?
Valituskierroksen jälkeen valtion
elokuvalautakunta salli True Romancen K18-ikärajalla 26.5.1994. Tätäkin
versiota jouduttiin leikkaamaan.
