Tiedätkö karut taustat The Blair Witch Projectin takana? Salaliittoteoriat jylläävät edelleen

Kauhuelokuva The Blair Witch Projectin ilmestymisestä on tänä vuonna vierähtänyt jo 25 vuotta. 

Ensimmäisenä kauhuelokuvien found footage -alalajin, eli mockumentarya muistuttavan "löydettyä materiaalia" jäljittelevän tyylin leffana pidetään vuoden 1980 brutaalia Cannibal Holocaustia, mutta The Blair Witch Project popularisoi tyylin ja inspiroi muita elokuvantekijöitä samaan. Sittemmin suurta suosiota found footagen kentällä ovat saavuttaneet esimerkiksi espanjalainen zombiejännitys REC sekä tietysti genreä aikanaan mullistanut Paranormal Activity.

The Blair Witch Project on yksi kaikkien aikojen taloudellisesti menestyksekkäimmistä elokuvista. Sen kuvausbudjetti oli tiettävästi vain joitakin kymmeniä tuhansia dollareita, ja markkinointiin käytettiin 25 miljoonaa. Leffa tuotti maailmanlaajuisesti huimat 240 miljoonaa dollaria.

The Blair Witch Projectista tekee erityisen tapa, jolla se toteutettiin. Leffan näyttelijät joutuivat käymään läpi todellisia kauhunhetkiä, ja heidän luultiin jopa kuolleen.

Kolmisin keskellä metsää

Vuonna 1997 ohjaajat Eduardo Sanchez ja Daniel Myrick lähettivät kolme tuntematonta, parikymppistä näyttelijää, Heather Donahuen, Michael C. Williamsin ja Joshua Leonardin, kolmisin keskelle metsää kuvaamaan keskenään kauhuelokuvaa. Koko leffa on käytännössä improvisoitu, ja näyttelijät käyttivät leffassa oikeita nimiään.

– Pakkasimme heidän reppunsa, veimme heidät oikeaan lokaatioon ja lähetimme heidät tiehensä. Puhuimme ainoastaan, jos jokin asia meni pahasti mönkään, tai jos ilmoilla oli kysymys, joka vaati heti vastauksen. Yritimme seurata heitä pari ensimmäistä päivää, mutta ei siitä tullut mitään, Eduardo Sanchez kertoi Vicen haastattelussa vuonna 2019.

Ohjaus toteutettiin yksilöityjen paperilappujen avulla. Näyttelijät saivat GPS-laitteeseensa merkin, jonka kohdalle heidän tuli pystyttää leiri. Leiripaikalta löytyi maitotölkki, jonka sisällä oli kaikille omat lappuset, joissa luki ohjeet tulevaan. He eivät saaneet kertoa toisilleen, mitä lapuissa luki, jotta kaikki tapahtumat olisivat yllätyksiä. Öisin elokuvantekijät yrittivät pelotella näyttelijöitä esimerkiksi soittamalla kammottavia ääniä metsästä ja ravistelemalla heidän telttojaan.

– Ihmiset aina kysyvät, pelottiko meitä kuvauksissa. Todellisuudessa olimme kulissien takana niin väsyneitä, nälkäisiä ja usein märkiä, että se enemmänkin ärsytti meitä, Joshua on kertonut.

Kun näyttelijöiden hermot kiristyivät liiaksi, olivat yhteenotot väistämättömiä. Monet leffassa nähdyt riidat ovat ihan oikeita riitoja, ja he keksivät turvasanan, jonka sanomalla he tiesivät menneensä yli.

Vain niukasti ruokaa

Elokuvan kuvaukset kestivät kahdeksan päivää, ja koko sen ajan kolmikko telttaili metsässä. Elokuvantekijät halusivat aitoja reaktioita ja tunteita. Päivien kuluessa he vähensivät kolmikon saamia ruokia.

– He eivät olleet nääntymässä nälkään, mutta jos syöt liian vähän, ärsyynnyt helpommin, Daniel Myrick selitti.

– Sanotaan, että ensimmäisenä päivänä saimme lounaaksi voileivän ja sipsipussin. Toisena päivänä saimme ehkä pelkän voileivän, kolmantena pelkän sipsipussin ja neljäntenä päivänä emme saaneet lounasta lainkaan. Ajatus oli saada olomme mahdollisimman epämukavaksi ilman, että olimme vaarassa, Michael muisteli.

Tuottaja Gregg Halen sanat kuvasivat metodia täydellisesti: "Turvallisuutenne on etusijalla, mutta mukavuutenne ei."

Vanhemmat saivat suruvalitteluja

Ennen kuvauksia Heatherin vanhemmat ja ystävät olivat huolissaan siitä, mitä hänelle tapahtuisi metsässä ventovieraiden kanssa. Hänen vanhempansa pelkäsivät, että ohjaajilla oli tarkoituksena tehdä snuff-elokuva, eli elokuva, jonka kuolemat tapahtuvat oikeasti.

– Läheiseni olivat sitä mieltä, ettei minun todellakaan pitäisi mennä metsään tuntemattomien miesten kanssa. Äitini halusi kaikkien henkilötunnukset. Ystäväni käsivät minun ottaa mukaani veitsen, Heather on kertonut. 

The Blair Witch Project näytettiin Sundancen elokuvafestivaalilla, ja luodakseen kiinnostusta elokuvan ympärille, elokuvantekijät loivat nettisivun, jossa väitettiin leffan näyttelijöiden katoamista aidoksi.

– Loimme aikajanan tapauksen mytologialle, lyhyet biografiat Heatherista, Mikesta ja Joshista, latasimme sivulle Heatherin päiväkirjan... Loimme illuusion, että Heatherin äiti olisi palkannut meidät. Emme markkinoineet koko juttua mitenkään, vaan se levisi ihmisten puheiden kautta. Kun Sundancen aika koitti, postituslistallamme oli 10 000 ihmistä, joka oli aika paljon vuonna 1999, Eduardo Sanchez kertoi.

– Cannesissa teetimme katoamisilmoitusflyereita, ja pari viikkoa ihmiset oikeasti luulivat, että näyttelijät olivat hävinneet. Vasta, kun he alkoivat näkyä talk show -ohjelmissa sun muissa, ihmiset tajusivat, että se oli vain elokuvaa, Daniel Myrick sanoi.

– Se oli aika hölmöä, mutta se toimi. Meille se oli melko outoa, koska käytimme oikeita nimiämme elokuvassa. Vanhempamme saivat suruvalittelupuheluita. Kun aloimme viimein tehdä pressinäyttäytymisiä, osa ihmisistä ei vieläkään uskonut meitä. He ajattelivat, että olemme näyttelijöitä, jotka on palkattu näyttelemään Joshia, Mikea ja Heatheria peittääksemme sen, että kyseessä oli snuff-elokuva. Tähänkin päivään asti aiheesta on salaliittoteorioita, Josh sanoi.